Meidän kirpputorimme

torstai 12. marraskuuta 2009

Hra maitohappo

AVOIN KIRJE PERUSPALVELUMINISTERI PAULA RISIKOLLE
SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ
HELSINKI

A-H1N1 EPIDEMIA JA ROKOTUSKAMPANJA SITÄ VASTAAN


Arvoisa ministeri!

Kaikella kunnioituksella Teitä kohtaan koemme välttämättömäksi nostaa esiin joitakin seikkoja, joihin haluamme saada julkisen ja selkeän selityksen:

1:- ”Fogerty International Center Proceedings -julkaisussa (nro 15) suositellaan suorittamaan geneettisiä ihmiskokeita ”ehkäisevien rokotteiden” varjolla (s. 1102–1103). Yksi tämän dokumentin allekirjoittaneista on nobelisti Jean Dausset.

2:- 9.3.2009, kaksi kuukautta ennen kuin nk. A-H1N1 epidemia puhkesi, rokotevalmistaja Sanofi-Aventis alkoi rakentaa uutta, 100 miljoonan arvoista tehdasta Meksikoon. Siinä valmistettaisiin ”uutta rokotetta uutta pandemiaa vastaan, kun uusi virus ensin on tunnistettu…”. Tämä viittaa siihen, että ”epidemia” oli etukäteen suunniteltu ja tarkoitus on tällä rahoittaa koko projekti.

3:- WHO:n kokouksessa Roomassa vuonna 2006, kun kausi-influenssaa ja muita influenssoja oli tutkittu 37 vuotta, COCHRANE-raportissa todettiin, että rokotuksista ei ollut minkäänlaista hyötyä influenssaa vastaan. Rokotteet eivät pysty estämään sitä eivätkä vähentämään iäkkäiden ihmisten kuolleisuutta.
4:- Koska tämä uusi virus sisältää sian, linnun ja ihmisen influenssavirusgeenejä, on mahdotonta, että se olisi luonnollinen. Se ei voi olla mitään muuta kuin laboratoriossa luotu virus (teoria, jonka venäläisen tiedeakatemian professori Leonid IVACHOV on vahvistanut), uusi virusantigeeni, jota todennäköisesti on levitetty eri väestöryhmiin eri paikoissa hepatiitti-B-rokotuskampanjan varjolla (mikä esim. Fogerty-julkaisun mukaan on mahdollista).

5:- Yhtäkään tutkimusta rokotteiden tehoa voimistavien aineiden (adjuvanttien) myrkyllisyydestä ei ole tehty, tai jos on tehty, tuloksia ei ole koskaan julkaistu. Minkä tahansa rokotteen adjuvantti voi olla lasten diabeteksen, leukemian, autismin tai jopa sekä lasten että aikuisten psyykkisten ja fyysisten sairauksien aiheuttaja.
Runsaasti mediatilaa saaneet, rokotuksen ottaneet julkisuuden henkilöt, ovat rokotteen sijasta lähes poikkeuksetta saaneet plaseboja.

6:- Suomen ja 140 muun nk. sivistysvaltion allekirjoittamassa vuoden 1948 Nürnbergin sopimuksessa on kansanmurhan (genocide) kieltävä laki, jossa sanotaan: ”minkäänlaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä ei saa tehdä kertomatta potilaalle kaikista mahdollisista sivuvaikutuksista ja haitoista eikä ilman potilaan tai hänen edustajansa kirjallista suostumusta”.

VAADIMME, että käynnistetään välittömästi julkinen, puolueeton ja kansainvälinen tutkinta, jossa selvitetään tämä ”pandemia” juuria myöten. Vastuussa olevat, olivat he keitä tahansa, täytyy asettaa kansainvälisen tuomioistuimen eteen ja heille on annettava asianmukainen rangaistus väärinkäytöstä, väärien tietojen antamisesta, korruptiosta, julkisten varojen ja veronmaksajien rahojen väärinkäytöstä sekä kansanmurhasta.

Lasten ja äitien terveyttä ja lääketeollisuuden intressejä ei saa sekoittaa keskenään.


Yves Delatte
tutkija
PL 21, FI-20320 Turku
biolatte@kolumbus.fi

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tälläisen selvityspyynnön on kirjoittanut Yves Delatte Paula Risikolle.
Minkälaisia ajatuksia selvityspyyntö sinussa herättää?


Biolatte maitohappobakteerit ovat muuten ainoita meidän markkinoilla olevia, joita pienin maitoallergikkomme on sietänyt ilman ripulia.


Biolatte tuoteperhe tiedot löytyvät täältä. 

3 kommenttia:

  1. Hmm, voihan tuo olla tottakin. Yleensäkin kaikki salaliittoteoriat liittyen Yhdysvaltoihin on mun mieleen... ;)

    VastaaPoista
  2. Kysymyksen siitä, että mikä mies tämä Delatte on ja mikä pätevyys hänellä mahtaa olla.
    nina

    VastaaPoista
  3. nina: kopioin alla olevan tekstin ilon pisara blogista.http://ilonpisara.blogspot.com/2009/11/maitohappobakteerivalmisteet.html Kävitkö jo biolatten kotisivuilla? Delatte on kirjoittanut myös rokotuskirjan ja kouluttaa suolistoasioista ympäri maata.Jostain syystä en saa auki nyt firman referenssit sivua, mutta voit kokeilla itse kotisivujen kautta.
    "Tässä vielä tietoa tutkijasta:
    Yves Delatte on syntynyt 1943 miehitetyssä Ranskassa lääkäri-isän ja sairaanhoitajaäidin poikana. Lapsuuttaan hän eli Vietnamissa ja kouluikäisenä Ranskan Algeriassa. Äitinsä Yves menetti kolmivuotiaana. Yves on opiskellut University of Algeriassa luonnontieteellisessä tiedekunnassa ja humanististen tieteiden tiedekunnassa Helsingin Yliopistossa.

    Yves Delatte on tehnyt tutkimustöitään biologina eri maissa: Australiassa ja Johannesburgissa Etelä-Afrikassa 70-luvulla tutki eläinten aineenvaihduntaa ja ravitsemusta. Ruotsissa hän on ollut luomassa probioottivalmisteita eläimille. Vuodesta 1986 Yves on luonut erilaisia probioottivalmisteita sekä ihmisille että eläimille. Hän on osallistunut ja toiminut luennoitsijana erilaisissa tieteellisissä konferensseissa, joissa on käsitelty erilaisia lääketieteellisiä kysymyksiä. Yves on julkaissut erilaisia tutkimuksiaan kirjoina ja artikkeleina myös Ranskassa ja Iso-Britanniassa."

    VastaaPoista

Ajatuslentoa