Kauneudenhoitaja

Olin aikoinani kovakin läträämään kauneudenhoitoaineilla.

Niitä oli jopa mukavasti saatavilla.

Iän myötä tuokin lotraus on saanut minimalistisiakin piirteitä.

Vähemmän on enemmän.

Kaverisynttärit ovat päässeet siihen vaiheeseen , että lahjaksi toivotaan 

tätä nykyä koruja ja meikkejä

eikä kyse ole tokikaan teineistä vaan pikkutytöistä.

Meillä kotona tasapaino säilyy.

Sillä mantteliniperijä otti suuret kauneudenhoitajan saappaani haasteeksi tosissaan.

Tässä menee sinkkipastaa.

Se ei edes kuulunut rutiineihini.

Enemmänkin vannoin Elisabeth Ardenin Eight Hour Creamiin.

Ehkä siihen päästään.

Eilen oikaisin  hetkeksi naistenlehtien viereen.

Kauneudenhoitaja pumppasi tällä välin Acon minidermiä

vaivaiset 500 grammaa leukaansa, kaulaansa ja decollteelle.

Olinhan itsekkin hyvä hölväämään.

En kyllä noin hyvä.

Kaulassa roikkui kännykkäpussi

jonka pohjalla keikkui vaaleanpunainen huulirasva.

En edelleenkään tiedä kenen se alkuperäisesti oli.

Löytäjä saa pitää?

Piirretäänkö seuraavaksi silmät?

Äiti ei tykännyt kun viimeksi tein silmämeikkini siskon prinsessa huulikiilteellä.

Laitoin varmuudeksi luomen sisäänkin monta kerrosta.

Olikohan se jotenkin allergisoivaa?

Silmä vuoti punaisena koko päivän.

Taidan vaihtaa merkkiä.

Paha päivä

Eräät päivät ovat sellaisia että sattuu, kiukuttaa ja harmittaa.

Herättelin kahdeksanvuotiasta ennen seitsemää.Tyttö ei oikein herännyt, mutta kun heräsi niin alkoi välittömästi itkeä. Mä näin painajaista-tyttö itki. Et sä äiti kuolit.

No ei se minunkaan päiväni kaksinen ollut tiedossa noilla lähtökohdilla ja kuulemma kotiini vielä lakoaisin.

Tuu syömään se oli vaan paha uni.

Koulun jälkeen otti voileivän ja ilmoitti menevänsä ulos sitä syömään. Alkoi kuulua jotakin kapelia. Menin katsomaan. Leipälautanen löytyi yhä eteisen lattialta. Pihalla tyttö huusi ja poukkosi ja raastoi paitaansa. Ihmettelin mikä on.Poukkoilu jatkui ja hypyt tulivat korkeammiksi, ääni kimakammaksi, kyyneleet valtamereksi. Mies kurkki kainaloon ettei siellä mitään oo. Tyttö väitti että takissa oli piikki joka pisti häntä. Mies väitti, että se oli korkeintaan havunneulanen.

Sitten tilanteen otti haltuun äiti.

Tai ainakin luuli ottavansa. Ainakin aloitti nopean ensiapulääkityksen;

paniikkiin, kauhuun ja kipuun.

En mene enää ikinä eteiseen. En halua nähdä sitä takkia silmissäni. Enkä ainakaan mene enää ikinä kouluun. En voi mennä pelaamaan enkä ainakaan partioon.En laita koskaan enää  mitään vaatteita päälleni, koska niissä on ampiaisia sisällä.Ja kaikessa välissä suuria pelonsekaisia kyyneleitä ja vartalonpuistatuksia. Häntä iljetti, iljetti niin.Älä sano sanaa piikki, älä puhu ampiaisista.

Kainalossa on arka iho.

Tällä välillä olin käynyt tilttaamassa yhden vihaisen ampiaisen eteisen lattiaan, siellä se todella kuljeksi vihreän windstopperin sisällä kuin ei muutakaan tekemistä keksisi. Tytöllä oli hurja kakofonia sisällään.Ihan kaikki ampiaisen myrkyt ja kiukku olivat menneet piston mukana tyttöön.Haava vuoti verta ja pistokohdan ympärillä oli valkoinen paksu rengas. 

Seuraava kaaos tapahtui klo. 16.45. Nyt jo silminnähden rauhoittunut tyttö ilmoittaa , että lentopallo alkaa torstaisin viideltä.Lähdimme niin nopeasti ettei tossunpohjat lattiaa koskettaneet. Kuopus pissasikin miltei lennossa pottaan.Oli nimittäin  minun vuoroni kuskata muutkin pelaajat.Olin ajellut aiemmin vain puoli kuuden treenejä.

Tänä syksynä tytön harrastukset osuvat ikävästi samalle päivälle ja molemmista tykkää.

Mutta tämä päivä ei tykännytkään meidän aikatauluista. Tyttö ehti olla partiossa 10 minuuttia kun se jo loppui. Olivatkin ottaneet uuden kellonajan käyttöön.Neiti oli siis tunnin myöhässä.

Sain illalla kotiin murtuneen tytön, joka sylissäni puhkesi sydäntä raastavaan itkuun;

" Mun päivä on ihan pilalla."

" Älä välitä siitä kulta enää. Aikuisilla on päivä paljon useammin pilalla.

Sulla on huomenna  paljon paremmin."

Rankan päivän ilta

Maatilalla - hevoset

Perhepäivä maatilalla.
Mukavaa.

Kuopus pääsi oikein herraseurassa.

Moneskohan kerta kun ei jaksa enää hymyillä?

Muistatko pikkupoikien haaveammatin?

Lakasulakasukoneenkuljettaja.

Sen nykyaikaisen päältäistuttavan.

Ihana päivä.

Loistavat järjestelyt.

                                        jatkuu....

Pohdintoja maailmankaikkeudesta

Nukkumaanmeno on varsinaista puhetulvan aikaa. Kysymys kysymyksen perään. Muista olla hiljaa- muistutan itselleni kaksivuotiasta peitellessäni.Eikä siinä paljon väliin pääsekkään kun kuopus aloittaa mietintänsä. Mutta näin aikaisin jo? Luulin kyselykauden olevan kolmivuotiaiden hommaa. Taitaa  tulla pitkä pieti.

Katselimme ikkunasta sateenkaarta. Missä sateenkaari asuu? Asuuko se taivaassa?

Kahdeksanvuotias mietti , että kidnapataanko lapsia Suomessakin. Ei, enemmän se on ulkomailla, vastasin.

2 vee pohti peiton alla; " Äitiii, mittä te ulkomaijja on?Onko te meilän pihatta???"

Ulko+maa= pihassa== terävä tyttö.

Edellispäivänä pihassamme loikki honkkeliskonkkelus bambi.

Neitiä kovasti puhututti missä bambi asuu. No siellä kotikuusen alla.

Niin siellä missä on sen äiti.

Eilen tuo kiljui takapenkillä päiväkodista tullessa;

" Äiti, kato, kato, leikkipuimuli ja lattolikin."

Leikki on tärkeä osa lapsen kehitystä ja miehenkin.

Seuraavaksi tiedusteltiin kuka siellä leikkipuimurissa on.

Setähän siellä kauheassa viljanpölyssä.

Parhaimmat viime päivien ajalta olen unohtanut 

mutta nekin sarjassamme 

" Kuka mulle hampaat laittoi?"-osastoa!

Kun lapselle puhutaan, hän oppii puhumaan. Puheen kehitykselle on tärkeää, että puhut selvästi, kuuntelet lasta ja opetat häntä kuuntelemaan. Kerrot ääneen mitä teet. Nimeät tavaroita, vaatteita ja ruumiinosia. Leikittelet äänillä ja loruilla. Älä pakota lasta puhumaan; hän puhuu kun on siihen valmis. Vuorovaikutus äidin ja isän kanssa on puhumaan oppimisen ehto.

www.kersanet.fi

Reissutöissä yövyin usein serkkuni perheessä Tampereella.

Muistan yhä serkunpojan pohdiskelut ;

"Missä vichyvesi kasvaa?"

En kyennyt tuottamaan mitään vastausta.

Suuni ammottaessa edelleen auki, poika vastasi itselleen ;

" No tietenkin vichyvesikaivossa."

Niin tietenkin todistelin itselleni.

En sattunut paikalle kun poika pohdiskeli vauvojen todellista alkuperää isompana.

" Mistä se vauvansiemen oikein tulee???"

Äitinsä; " Isin pippelistä."

Poika;" Sattuuko se???!!!Aiai."

Äiti;" Tota sun täytyy kysyä isiltä."

Ja vie repeämispisteessä olevan naamansa piiloon kylppäriin.

Siis äiti.

Tarina ei kerro miten serkkuni sai vastauksensa muotoiltua

ja pääsikö poika kivulloisesta fiiliksestään.

Odotan suorastaan päivää jolloin saan onnitella tuoretta isää.

En malta olla kysäisemättä;

" Mutta sattuiko se?"

enkä tarkoita juurikaan synnytystä.

Ei mennyt niinkuin strömsössä

                                                                 tämäkään kokkailu

                         

Tämä on kuin Mikadopeli

laukoi esikko kun lattialla pyllistelimme.

Kuopus kipitti jaolle ja tunki riisispaghettia kitaansa minkä ehti.

Aavistus nälkäisenä?

Yhdennäköä ?

Hippasen myöhemmin illalla 

kuopuksen kyselytunnilla:

" Äiti, kuka mulle hampaat laittoi?"

?

?

?

Miltä kantilta sitä nyt katsoo,

sano.

Mielenkiintoista mietiskelyä kaksivuotiaalla.

Kaksi vuotta - mittoja

Tänään saimme tulokset

Kaksivuotias on 

89 cm pitkä

14170grammaa painava

51 cm hattukooltaan.

Jalkapalloilun hän tykitti hienosti.

Palikkatorni ei nyt juurikaan kiinnostanut.

Tripp trappiin ei kiivetty.

Ei tule kuuloonkaan- mitäs pyytelet siinä.

Täti kyseli kauheasti 

mutta neiti ei viitsinyt katsoa päin 

olihan kello vasta kahdeksan jälkeen.

Ennen yhdeksää ei vilkuttamisesta ja heiheistä heipoista meinannut tulla lainkaan loppua.

Ite puen, oli vaippaa pikkaria sukkaa.

Äiti ei auta ja työntää minua pois.

Kahden sekunnin päästä äiti auta.

Kun ruokailu on ohi sitä lusikkaa ei työnnä suuhun edes aristokatti.

Se on kiitti.

Se on moi.

Potalta juostaan muihin puuhiin 

mutta auta armias kun tulee housujen pukeminen kyseeseen niin eikös

sinne potalle mennä juoksujalkaa ja loroteta superisot pissat.

Eikö sitäkin voisi heti tehdä?

Ei voi.

Kun kysymyksessä on kaksivuotias.

Kaksivuotias on ehdoton

muttei tahdoton.

Kaksivuotias on tahtonainen,

ihan kokonainen minä ite tyyppi.

Antoisaa aikaa tämä 

kun meille on muuttanut kaksivuotias.

Ikä tulee perässä.

Sunnuntaina lauletaan.

01.02.2000

Saanko esitellä?

Tässä hän on.

Henkilö, joka teki ensimmäisenä maailmassa minusta äidin.

Saavutus sinänsä

tietävät ystäväni.

Minä vain lentää liihottelin.

Tuo perhonen koteloitui sisääni 

ja on pitänyt minua otteessaan siitä asti.

010200

010210 

Sinä tytär.

Minä äiti.

Me yhdessä.

Elämässä tässä  kääntymässä.

Rakas tyttäreni.

Kun sinä potkaisit lapsivetesi menemään 

saapui isäsi palaverista

eikä uskonut

-sillä nauroin.

Älä huijaa , sanoi isäsi.

Kun sinä synnyit neljä tuntia myöhemmin

Kätilöopiston Haikaranpesässä

kirjasi kätilö sinut syntyneeksi

02022000.

Sinulle se ei kelvannut.

Synnytysraporttiin tuli päivämäärän kohdalle suttu.

Haluat aina olla ykkönen ja johtaa.

Ottaa tilanteen haltuun.

Minä arvostan rohkeuttasi.

Minä arvostan herkkyyttäsi,

sillä se kantaa sinua toisten ihmisten läheisyydessä

olemaan läsnä.

Vedit mukanasi muita sieluja taivastietoisuudesta.

Heillä oli kiire perääsi.

Meidän perheeseemme.

2001 istuit potalla ja tokaisit;

" Äiti, sinä peset nyt pyykkiä 

koska niitä vauvoja alkaa tulemaan!"

Minua nauratti.

Kuukauden päästä olin raskaana.

En enää koskaan nauranut tarinoillesi epäillen 

vaan ilosta.

Pieni totuudentorveni.

Aina ja iankaikkisesti.

Kuunpimennyksen valtiatar saapui syliini viimeiseksi.

Yhtä rakkaana.

Yhtä yllättäin.

Kuinka kauniisti sinä hoidit kaikkia pikkusiskojasi.

Kuinka kaameasti sinä käyttäydyit kun yritit suojella reviiriäsi.

Kuinka minä toistelinkaan  sinulle käytöstapoja.

Kun oikein tiukasti katsoo syvälle silmiisi 

tavoittaa sinun sielusi ja sinä äkkiä muistat

roolisi tyttärenä silmät kyyneltyen.

Ja vajoat syliini

kuin kaarnavene ulapalta saapuessaan kotiin.

Väsyneenä matkasta mutta turvassa.

Lapset suurimmat opettajani.

Isoimmat iloni.

Kauneimmat aikaansaannokseni 

tämän maailman rakennuksilla.

Lähtekää kun aika on,

mutta älkää menkö niin kauas

etteikö sieltä löytäisi takaisin kotiin.

Minun rakkauteni riittää.

Minun rakkauteni lisääntyy käytössä.

Juuri teitä varten 

sen liekki ei koskaan lakkaa palamasta.

On turvallista tietää

että näin on.

Rakas tyttäreni.

Muista sisaresi.

Pidä heistä huolta kun he ovat yksinäisiä.

Lohduta heitä heidän surussaan

ja iloitse heidän ilossaan.

Sillä se pitää sinun voimasi täytenä.

Kannattele heitä koko elämäsi matkan 

niin hekin tekevät sinulle.

Älkää koskaan menkö lopullisesti eroon toisistanne

sillä sinussa asuu heidän sielunsa ja verensä,

heidän kertomuksensa,

niin kuin sinä asut heissä

ikuisena muistijälkenä

heidän elämänsä alusta loppuun asti.

Kun minä lähden

olen saanut jo kaiken.

Sinunkin rakkautesi,

valosi ja opetuksesi.

Sinun ilosi ja tarkoituksesi.

Teidät suloiset.

Tämän äitiyden

täyttämän elämän.

Niin paljon 

mitä en ymmärtänyt edes toivoa.

Kiitos , että teit minusta äidin

ja pidät minusta kiinni tällä matkalla.

Rakkaudella sinulle esikoiseni

ja pienille sisarillesi

syntymäpäivänäsi

0102

-äiti

Joulukortti

Oi aikoja , oi muistoja.
Kuvassa silloiset kakkonen, kuopus ja eskari
vuonna 2006 lähdössä joulukirkkoon turkeissaan ja tonttulakeissaan.
Maan peittää rapiseva hiekka eikä pulkkaa tarvittu sinäkään jouluna, suksista puhumattakaan.

Joulukorttikuvia en ole milloinkaan harrastanut lapsien aikaan enkä tietenkään heitä ennenkään itsestäni sentään kuvia tohtinut... Kenties ehdin  lapsenlapsista täriseviä kuvia nappaista huonoilla silmilläni. Näetkö minut pusikossa kamera kaulassa killuen rapistelevan tilanteita ja ottamuksia? Minusta tulee maailman vanhin kuvaava mummero. Perustan niiltä sijoiltani valokuvablogin. Silloinhan tietokoneet ovat integroituna keittiön pöytiin lasin alle ettei muutamat murut haittaa tee. Voi blogata missä vaan kahvilassa , kun mummukerho kokoontuu.

Joulukortteja en ole lähetellyt kenellekkään moniin vuosiin.Sillä haluan korteissa olevan jonkin jujun.Kortti olkoon lähettäjänsä näköinen ei karton tai tiimarin.Monet ovat seikan panneet merkille ja postilaatikko onkin näytellyt väljää viime vuosina näin joulun alla. Valokuva ja askartelukortit ovat olleet jouluiloa tuottavaa postia. Joulukirjeitä on harvakseltaan tipahdellut niin minulta kuin muilta. Itse tykkään niistä joissa pohditaan mennyttä vuotta - kuin lakaistaan polku sieväksi uuden tulla.

Eilen kuitenkin jouduin tyttöjen joulukorttitalkoisiin osallistumaan- heh, millaisin tuloksin. Mummo oli tänä vuonna hyvissä ajoin ostellut tytöille joulukortteja sekä -merkkejä ja olihan ne postiin kiikutettava muuten tulisi sapiskaa. Niin kirjoitin osoitteita paperilapuille ja eskarille autoin vähän nimiäkin.

Miten siinä sitten kävi?
Jussi-papista tuli Vussipappa. Soimasivat minun jiitäni joka kuulemma on Vtyyliin huitaistu.
Tyttöjen isotädin sukunimeksi oli kirjautunut eräs tamperelainen hotelli rannalta.
No olihan siinä alku oikein.
Entisen naapurin osoitteeksi olin kuitannut meidän nykyisen osoitteen heidän talonnumerollaan.
Kumpaankohan laatikkoon postipoika olisikaan kortin kantanut. Postinumeronkin olin veivannut viereiseksi.
Ei ole minusta korttipajan apulaiseksi.
Kiitos, palataan asialle ensi jouluna.

Muriseva Dinoperhe

mur mur

Yksivuotias keksikin hauskan ja viihdyttävän leikin itselleen loppuviikosta , kun koululaiset rokkasivat halloween discossa.

Se menee näin; äiti pakottaa sovittelemaan talvihattuja. Ei halua. Äiti pakottaa taas. Ei halua.

Kun vihdoin dinoinen fleecelakki on päässä ja tyttö kipittää peilin eteen alkaa suusta kuulua hirmuinen murina. Mitä kovempaa murina kuuluu sitä hauskempi on päätä heilutella puolelta toiselle. Mur mur.Päätä heitetään niin, että häntäkin heiluu.Ja naamaa naurattaa, sekä omaa että äidin. Välillä heitetään kuperkeikkaa. Kyllä vaan siskot opettivat.

Seuraavana päivänä jatketaan leikkiä. Kontataan lattialla tuolin alitse pöydän alle luolaan. Hetken päästä dino konttaa luolastaan ulos ja nousee pystyyn. Mur mur.Äitiä pelottaa. Dinoa naurattaa. Eipä aikaakaan kun pienen leikki on houkutellut isommat mukaan niiltä osin kun lakkeja riittää.Mur mur.Unen ajaksi dinot asetellaan pinoksi luolaan johtavan tuolin selkämykselle.

Lauantaiaamusta jatkui sama tahti. Kakkonen jakoi lakit. Mutta se ei käynyt. Ruskea ei sovi päinsä. Kakkonen yrittää vedättää ja tarjoaa harmaata tilalle. Pikkudino huutaa EI, EI. Hän raastaa kakkosen päästä pinkkiä dinoa ja hokee yli kovalla äänellä ; " nun, nun!"

Ei pikkudinokaan sentään voi vaihtaa väriä yhdessä yössä. Senhän tietävät kaikki.

dinot meille loi unq.fi

Huoneenjakajat

Oli viety isoinsisko viikonloppuleirille.

Oli saatu pienin sisko sänkyynsä.

Niin nämä vielä piirtelivät ja puuhastelivat huoneessaan.

Keskisiskot. Huoneenjakajat.

Iltapalalle he saapuivat pukeutuneina.

Kaksosiksi.

Nostivat helmat ylös ja esittelivät meillä on samanlaiset housutkin.

Nauraa kihersivät päälle. Kih, kih,kih.

Näillä on oma sisäinen maailma.

Joskus saan voimakkaita välähdyksiä sieltä.

Meidän meininkiä.

Ilosukkaista viikonloppua!

Kirjamessuilla

Minä rakastan kirjoja. Lapsena isä kävi räppäämässä valot pois huoneestani ties kuinka monta kertaa ennen puoltayötä. En vaan malttanut laskea kirjaa käsistäni kun tarina vei. Enkä malta edelleenkään. Sängyssä loikoilu ja lukeminen on minulle herkkua. Tällä hetkellä sitä haittaa vieressäni pinnasängyssään tuhiseva yksivuotias , joka lukuvaloon herätessään pöpisee aamuun asti jos niikseen tulee. Enkä koskaan lue huonoa kirjaa. Hyviä kirjoja on niin paljon.

Kerran vuodessa mökillä meidän perhe kaunistaa koko kunnan graafiset lainauspylväät. Näin tapahtuu myös kotikunnan kirjastossa, siitä hyvitykseksi maksan varmasti eniten sakkoja koko lainausväestöstä. Niin paljon mielenkiintoisia kirjoja, jotka houkuttelevat hyllyillä päästäkseen kirjastokassiini ja niin vähän öitä niiden kaikkien läpi kahlaamiseen.Sentään kuopukselta puuttuu vielä kirjastokortti.Kirjastokortteja perheessämme on 28 kappaletta ja jokikinen käytössä. Siihen päälle vielä ne entisten kaupunkien kirjastokortit. Kuka piru keksi joka nimennotkoon ja lahdelmaan omat kirjastokortit. Vaadin valtakunnallista kirjastokorttia!

Toivon voivani tartuttaa lapsiimme kirjakärpäsen.

Mies on kirjojen suhteen mennyttä kauraa =(

Tavatessamme hän juuri ja juuri sai luetuksi Mäen dekkareita luullakseni vain siksi, että niissä oli tutun turvalliset baarimaisemat. Kasvaessaan isäksi hän löysi laadukkaat Juha Vuoriset.No kukin taplaa tyylillään.

Perjantaina nautiskelimme Turun kirjamessuilla(vuodesta -90) jokavuotiseen tapaan. Lupasin koululaisille yhden omavalintaisen kirjan hankkia. Näihin he päätyivät;

9-vuotias osti Potterin.

8-vuotias osti Tatun ja Patun hauskan kaverikirjan

sekä 2 eurolla Jesse vahtikoiran.

8-vuotiaan kirjastolainaukset yllä.

Joulupukin konttiin pikkumimmien kokkauskirja.

Kirpparilta samaan konttiin punainen ja oranssi kirja esikoiselle.

Kirjamessujen divarista Arstilan 1.painos Kohti terveyttä 3e.

Aatma kirjakaupasta Deb Shapiro Kehosi paljastaa mielesi-arvaa kenen öihin ja varastettuihin päivähetkiin. Aatman divaripuolella ei harmikseni ollut lainkaan itselleni mitään. Viime vuonna vaikka mitä jotka jätin hyllyyn.

Marianne Kiskolan Papu, Porkkana ja hillopulla

kasviskeittokirja .

Huomiseksi halajaa mieli tonkimaan kirjamessujen divarihyllyjä. Tongittavana myös levymessut ja keräilymessut.

Tästä haaveilen;

Kehon kieli

Nautinnollisia lukumakuja!

11. syyskuuta

Perjantaina kuopusneiti vietti kotona rauhallista vapaapäivää toipuen.

Noudettuamme eskarin päiväkodista oli reppu saatava juniorinkin selkään hetimiten.

Eskarilla oli pikkurepussa mörriretken evästykset.

Päivä oli kerrassaan vallaton.

Heti aamusta esikko häipyi päivätajunnasta;

ei nähnyt , ei kuullut , ei reagoinut. Ei vastannut kysymyksiin , hoputuksiin, kehoituksiin.

Oli kahdeksan aamu. Söi tuskin mitään.

Kun oli myöhästynyt ja pahasti omasta aikataulustaan piti itsestään selvyytenä, että isimies vie kouluun. Taksihan oli mennyt aikapäivää sitten.Ja isi vei ja läksytti.

Kakkonen hyppäsi reippaana pyörän selkään aurinkoisena aamuna ja ampaisi taksipysäkille klo.8.20.

Hetkeä myöhemmin isi avaa kohdallansa ikkunaa ja huikkaa; " Missäs sun reppus on?"

Kakkonen kurkkaa olkansa yli ja toteaa;" Ai jaa." Ja nauraa päälle makoisasti.

Isi hurjailee kotiin repun hakuun. Päästyään takaisin pysäkille ihmettelee kakkonen tylysti ;" Mikset sä tuonut mun jumppakassia, toit vaan pelkän repun??"

Isi hurjailee uudestaan otsasuonet sykkien ja lopulta on saatu taksiin kakkonen nauravine naamoineen ja kaksine reppuineen.

Ehkä tänään olisi vapaapäivä ollut paikallaan myös koululaisille, ainakin heidän aivoilleen. Ne tuntuivat olevansa äärirajoilla pienimmästäkin ponnistuksesta.

Illalla oli kakkosella tiedossa kaverin discosynttärit. JIHAA.

Tällävälin valmistelin pienimpiä unipuuhiin lastenhuoneessa. Kuopus päätti alkaa leikkiä koulua ja veti kakkosen repusta esiin ensimmäisen käteen osuvan tavaran. Se oli reppuvihko. Minä sitä selaamaan onkos vallattomana perjantaina tullut merkintöjä. Olihan siellä takasivulla muikkari!

Kolmesta unohduksesta saa jälki-istuntoa. Vihkossa komeili nyt ensimmäinen tältä päivältä. Esikolle kävin ihmettelemään miksei kakkonen puhunut asiasta mitään vaan muina naisina tälläsi itseään 8-vuotiskekkereille omatunto silminnähden keveänä.

Hetkeä myöhemmin kuopus veti repusta esille toisen reppuvihon. Mitä? Vasta tämä olikin meidän. Syntipukkikin saapui discosynttäreiltä ja tivaamaan häneltä miksei kertonut kotona vaikka oli saanut muikkarin! Neiti pyöritti sadasosasekunnin silmiään ja raastoi heiluvan vihon kädestäni; " Kenen tää oikein on?"

Nyt se on todistettu: Tanssiminen terävöittää aivotoimintaa.

Helppo tapa keventää viikonlopun painolastia kun kippaa pulpetinkannella turhat roinansa edessä istuvan avonaiseen reppuun.Ne muikkaritkin tai ehkä juuri siksi.Koulussa sentään kakkonen oli jo kalastellut repustaan yhden vieraan penaalin.

Maanantain kunniaksi yhtä vallatonta menoa muillekkin.

kosketus

Päiväkodissa-nyt

Kovan päivän ilta.

Mylläyshaalari Tutta pallot.

Vatsan alla päiväpeitto jonka alla uninallet yllättäen.

Juuri tänään alkoi kuopuksen päiväkotiura ja hienosti alkoikin. Illalla pakkasin vaipat, bebanthenit,varavaatteet, saappaat, kurikset ja nallen sekä uniräsyn ja kamman pikkuiseen reppuun. Tuttipullo ja Neocate vielä lisänä. Herättelin neidin unesta klo. 7.30 ja annoin pikkupullon maitoa. Isä lähti kuskaamaan kuopusta ja eskaria päiväkotiin.Hyvä kun oli ulkovaatteet saatu riisuttua kun aamiaiskärry saapui keittiöstä ja pam-neiti kiinni kärryn jalaksiin ja työntämään kärryä ryhmän tiloihin samalla isille vilkuttaen. Hei, hei, pärjäänkin tästä eteenpäin itse.

Muuten hienoa mutta aamiaista ei hänelle lähetetty vaikka viime viikolla oli tieto keittiössä. Eväät saapuvat toisesta päiväkodista. Lähtiköhän joku tädeistä kipittämään lähimpään kauppaan ostamaan puurovermeitä?

Hain neidin välipalan aikaan ja siellä tuo vilkutteli iloisesti pöydässä täys servettilataus kaulassa- ne kiisselit. Itkua ei tullut hakiessakaan mutta päiväunille mennessä oli tullut kun olikin kielletty juoksemasta ympäri nukkaria ja pysymään omassa sängyssä. Mutta sekin oli mennyt taputtelemalla ohitse ja tyttö pian nukahtanut. Minua ei lainkaan jännittänyt päiväkodin aloitus- enemmän jännittää saako tuo ruokaa ja muutakin kuin riisiä riisin perään. Aion kyllä pitää silmäni auki. Leipää ei saanut lainkaan tänään. Ruuaksi nakkikeittoa.

Iltakin oli yhtä vauhdikas. Onneksi ehdittiin sylitellä ja seurustella mukavasti kun isommat olivat kavereilla eivätkä olleet kotona 18.30 vaikka määräys oli tulla 17.00 syömään. Vain yksi kolmesta saapui. Kysyttäessä esikon vastaus;

" Isi sanoi et viiden jälkeen täytyy tulla"- Jaahas, minulle tuo samainen isi sanoi kun lennossa päivystystä vaihdettiin että viideksi. Onko tuossa mitään eroa?

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla