Meidän kirpputorimme

Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Unisef-kävely ja siivous




Syyskuussa lapset menevät kouluun perinteiseen tapaan eräänä lauantaina rahamassi kainalossa. Syynä on tietysti Unisef-kävely, jossa kerätään rahaa muun maailman koululaisille. Koska en pidä koulun tavasta kerjätä vanhemmilta rahaa , niin laitoin lapset töihin. Omalla työllään he ansaitsivat unisef lanttinsa ja silloin lahjoitus tuntuu vieläkin arvokkaammalta. Tytöt kyselivät paljonko maksan roskapussin viennistä tai sänkyjen petaamisesta. En todellakaan latin latia sillä ne kuuluvat talon töihin ja ovat itsestäänselvyyksiä heidän itsensä tekeminä.
Mitä sitten tehtiin?

Eka- ja kolmasluokkalainen saivat tehtäväkseen siivota kävyt pihalta, erityisesti vihreän seasta sillä ne jäävät ikävästi ruohonleikkuriin jumiin. Ekaluokkalainen keräsi yhden ämpärin ja kertoi sillä ostavansa jollekkin afrikkalaiselle lapselle koulukirjat.Kuopus keräsi kaksi sinistä hesburger ämpäriä käpyjä täyteen ja kaasi ne tietysti seuraavana päivänä hiekkalaatikkoon. Varmasti ruuanvalmistus funktio päässään.Kolmasluokkalainen intoutui niin että kykki vielä toisenkin ämpärin takapihan kalliolla yhden männyn alla. Siellä ei kyllä ruohonleikkuria käytetä mutta ei se mitään, ihana nähdä tuo ahkeruus ja ilo millä työ tehtiin.Kävyt kävivät kaatamassa tielle. Olin jo pari päivää valittanut miten tielle oli tullut niin pahoja nimismiehen kiharoita.Nyt ei pompi auto enää kuopissa.Miksei koulukin kannusta lapsia töihin?? Roskapussit käteen ja roskia keräämään ojien pientareilta, maalaamaan kiipeilytelineitä ja vaikka mitä. Sieltä heti tietysti joku vanhempi piipittäisi ettei meidän lapsia saa työllä rasittaa.

Esikoisen luokka on järjestänyt kierrätysviikolla mukavan tapahtuman omassa luokassaan, vaihtotorin. Ovat kierrättäneet kirjoja, pelejä , koruja ja muuta.Olen ilolla seurannut jännittävää omien tavaroiden karsimista.Mistä malttaa luopua. Viimeksi olin laittanut mukaan yhden koirapalapelin jota kukaan ei ollut huolinut.Tyttöä tämä tietysti harmitti, mutta opettaja oli keksinyt, että hän voisi ottaa sen lahjoituksena luokkaan , jossa nuoremmatkin oppilaat käyvät käsityötunnilla. Palapeliä saisi tehdä kun omat työt ovat valmiina ja näin kaikki olimme tyytyväisiä.

Unisef-kävelyyn esikoinen siivosi raivonvallassa. Ensin imuroi ja sitten pesi lattiat. Ja illalla saunaan mennessä piti kovaa kapelia miten on siivonnut otsa limassa ja te vaan sotkette.öö! Mutta rahamassi lahjoitusta varten on nyt kunnossa. Äiti tietysti toivoo, että innostus siivoukseen kaikilla pysyisi yllä. Mutta onhan se hyvä kävelläkkin välissä.


Huis vaan ja kodinhoitohuoneen lattia tulikin kerta heitolla tyhjäksi.



Saunasta ei meinannut päästä vilvoittelemaan kun neiti tietysti jätti ylimääräiset roinat pihalle. Sadekin alkoi.


perjantai 13. elokuuta 2010

Nytkö jo?

Yksi kesä sitten istui kuopus Vaarin kainalossa
kuunnellen isosiskojen koulunpäätöstä.
Musiikkia.Kaunista musiikkia.
Aamuauringon lämmintä kajoa.
Varpaat jo juoksentelivat kesälaitumella
kuin naapurin ammut vallattomina.


Käsilaukussa sojotti Puuha-Peten mitta
sekä tärkeät kolme leikkirautaista sormusta.


Rakas esikoinen,
kolme pitkää taivallettua vuotta on jo takanasi.
Olet ollut urhea ja sinnikäs.
pää kirjojen kansissa.
Kunpa koulukirjojenkin.
Joinakin öinä halusin litistää nenäsi niihin sivuihin
- et ikinä sammuttanut valoja ja siirtänyt romaania sivuun vaikka pyysin,
kiukkusin ja taoin järkeä päähäsi kello puoli kaksitoista
-useimmiten...
Niinä hetkinä rukoilit äitiäsi iltaunisemmaksi.




Sinä kesäkuun päivänä jouduit ensimmäistä kertaa elämässäsi luopumaan.
Se itketti, itketti niin.
Sinua.
Erityisesti opettajaa,
joka oli pitänyt luokallesi puheita jo pitkin viikkoa
- ne päätyivät aina niiskutuksiin.
On vaikeata luopua niistä,
jotka ovat astuneet sydämeemme.
Tulee ikävä.
Tulee suunnaton ikävä.

Tuossa hetkessä kaikista äideistä luokan takaosassa tuli punanenäisiä
itkupillejä.Tässä ollaan vasta alakoulun puolivälissä.
Ei uskoisi.
Äitien sydämet värisivät ja poikia hävetti.
Mutta tuo opettaja oli kuin juuri vastaanottanut käsivarsiensa huomaan
kolmekymmentä vakavaa ja isoreppuista ekaluokkalaista.
Juuri.
Siitä on kolme vuotta.

Kesän helteet ja kuumat päivät saapuivat.
ja me pakenimme vilvoittavien vetten ääreen.
Vuosisadan kesä.

10. elokuuta
aamulla kello seitsämän löytyi tämä tyttö
huiskaisten pedatulta sängyltään.
Juuri näin; reppuineen päivineen.

Joko saa lähteä?


Muistatko?
Eskarimme.




Juoksujalkaa.
Koulu alkaa.


Pärjäänkö mä?


Mutta kuinka mä pärjään?
?

Rakkaani,
onnellisen turvallista koulutaivalta sinulle.
Toivoo äiti.

Mutta missä on yksi?


Täällähän minä.
Älä äiti aina hosota ja hosu!

!!!!





maanantai 14. syyskuuta 2009

11. syyskuuta

Perjantaina kuopusneiti vietti kotona rauhallista vapaapäivää toipuen.
Noudettuamme eskarin päiväkodista oli reppu saatava juniorinkin selkään hetimiten.
Eskarilla oli pikkurepussa mörriretken evästykset.
Päivä oli kerrassaan vallaton.
Heti aamusta esikko häipyi päivätajunnasta;
ei nähnyt , ei kuullut , ei reagoinut. Ei vastannut kysymyksiin , hoputuksiin, kehoituksiin.
Oli kahdeksan aamu. Söi tuskin mitään.
Kun oli myöhästynyt ja pahasti omasta aikataulustaan piti itsestään selvyytenä, että isimies vie kouluun. Taksihan oli mennyt aikapäivää sitten.Ja isi vei ja läksytti.


Kakkonen hyppäsi reippaana pyörän selkään aurinkoisena aamuna ja ampaisi taksipysäkille klo.8.20.
Hetkeä myöhemmin isi avaa kohdallansa ikkunaa ja huikkaa; " Missäs sun reppus on?"
Kakkonen kurkkaa olkansa yli ja toteaa;" Ai jaa." Ja nauraa päälle makoisasti.
Isi hurjailee kotiin repun hakuun. Päästyään takaisin pysäkille ihmettelee kakkonen tylysti ;" Mikset sä tuonut mun jumppakassia, toit vaan pelkän repun??"
Isi hurjailee uudestaan otsasuonet sykkien ja lopulta on saatu taksiin kakkonen nauravine naamoineen ja kaksine reppuineen.
Ehkä tänään olisi vapaapäivä ollut paikallaan myös koululaisille, ainakin heidän aivoilleen. Ne tuntuivat olevansa äärirajoilla pienimmästäkin ponnistuksesta.

Illalla oli kakkosella tiedossa kaverin discosynttärit. JIHAA.
Tällävälin valmistelin pienimpiä unipuuhiin lastenhuoneessa. Kuopus päätti alkaa leikkiä koulua ja veti kakkosen repusta esiin ensimmäisen käteen osuvan tavaran. Se oli reppuvihko. Minä sitä selaamaan onkos vallattomana perjantaina tullut merkintöjä. Olihan siellä takasivulla muikkari!
Kolmesta unohduksesta saa jälki-istuntoa. Vihkossa komeili nyt ensimmäinen tältä päivältä. Esikolle kävin ihmettelemään miksei kakkonen puhunut asiasta mitään vaan muina naisina tälläsi itseään 8-vuotiskekkereille omatunto silminnähden keveänä.
Hetkeä myöhemmin kuopus veti repusta esille toisen reppuvihon. Mitä? Vasta tämä olikin meidän. Syntipukkikin saapui discosynttäreiltä ja tivaamaan häneltä miksei kertonut kotona vaikka oli saanut muikkarin! Neiti pyöritti sadasosasekunnin silmiään ja raastoi heiluvan vihon kädestäni; " Kenen tää oikein on?"
Nyt se on todistettu: Tanssiminen terävöittää aivotoimintaa.
Helppo tapa keventää viikonlopun painolastia kun kippaa pulpetinkannella turhat roinansa edessä istuvan avonaiseen reppuun.Ne muikkaritkin tai ehkä juuri siksi.Koulussa sentään kakkonen oli jo kalastellut repustaan yhden vieraan penaalin.

Maanantain kunniaksi yhtä vallatonta menoa muillekkin.

kosketus