Muistatko, kuinka joulu oli hauskaa aikaa?
Muistatko miten kihisimme jännityksestä?
Lapsuuteni aidot , ihan oikeat joulut vietimme maalla Mamman ja Pappan luona.
Koko suku kerääntyi yhteen. Meitä oli 22.
Kymmenen lasta vilisti rintamamiestalossa, 6 naista laittoi joulunantimia. Suurimman työn touhusi Mamma, joka söikin seisaaltaan vartioiden, ettei kenenkään lautasesta pääse pohja loistamaan.
Mutta ensin mentiin Pappan lämmittämään joulusaunaan perhekunnittain. Miten ikinä sekin sessio on saatu toimitettua yhden iltapäivän aikana? Kun lapset oli saunotettu kolistettiin putkiin niin, että joku aikuinen kävi hakemassa lapset alustasta.Tunnen yhä ihollani vohvelikankaisen, nimikirjaillun valkoisen pehmeän pyyhkeen ja sen, miten hiukset tiputtivat vettä naamaan kiivetessämme peräkkäin ylös pitkin kylmiä betoniportaita.
Saunomisen jälkeen istuimme koko porukka vihdoin joulupöytään ja se hetki oli pitkä kuin nälkävuosi!
Tuntui ettei se päättyisi ikinä -tuo aikuisten syöminen.Me serkukset istuimme sivupöydässä päävartiossa. Olimme keksineet salaisen ja jännittävän vakoilutehtävän! Kirjasimme ylös vihkoon kuka aikuisista oli paikalla ja kuka poistunut kamarin kautta ollakseen joulupukki.Näimme selvästi verhon välistä miten aikuiset antoivat taskulampulla valomerkkejä pukille, oikeasta saapumishetkestä.Harjoitteluistamme huolimatta meistä kenestäkään ei tullut agenttia eikä yksityisetsivää, ihan tavallisia perheenäitejä ja -isiä toki jokaisesta. Nyt kihistään jo seuraavassa sukupolvessa ja kunnon lailla kihistäänkin.
Naiset halusivat aina tiskata ennen pukin saapumista. Sekin hetki oli vielä kestettävä.
Vihdoin istuimme pirttipöydän ääressä joka mukula silmät sädehtien. Pappan ja enojen metsästä kaatama kuusi tuoksui voimakkaasti ja sen aidot lepattavat kynttilät loivat tuikettaan muodostaen valokuvioitaan seiniin.
Joulupukki, joulupukki, valkoparta, vanha ukki...lauloimme kuin viimeistä päivää, kun ovelta kuului voimakas koputus.
Onkos täällä kilttejä lapsia? Pukki könkkäsi lumisilla huopikkailla sisään , enojen rientäessä auttamaan lahjasäkkien kanssa.Olin aina valmis kiipeämää pukin syliin. Muistan tuon paksun kelsitukin , miten siihen oli pehmeä painaa päänsä.
Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella, namusia ripustettu ompi kuuden oksilla...
lauloimme vielä pukille antaaksemme hänelle voimaa pitkään ja työntäyteiseen iltaan.
Tuo suuri kohtaaminen tapahtui aina keitiössä, missä joulukuusikin oli kunniapaikallaan vuosi toisensa perään. Kaikki saivat lahjoja vauvasta vaariin ja ne jokainen avattiin niin , että kaikki muut katsoivat ja ihastelivat. Ei tullut kuulonkaan , että olisi riehuttu ja raastettu papereita sinne tänne. Kuinka kaunista se oli- pysähtyä jokaisen paketin ääreen ja kiittää lahjasta ja pälyillä ympäriinsä keneltä se mahtoikaan olla. Paketin päällä luki vain saajan nimi, antaja oli salaisuus-joulun salaisuus.Nuorin vauva avasi pakettinsa ensimmäisenä ja joukon vanhin viimeisenä. Kuinka sattuikaan, että tätini mies oli juuri piipahtamassa kamarissa vuosi toisensa jälkeen aina joulupukin vierailun aikaan, harmillista todella-hänelle!
Sitten vasta alkoi huima meno. Me serkukset pakkasimme lahjamme kukin omaan muovikassiinsa ja niitä sitten retuutettiin kainalossa matkalla vinttiin ja takaisin. Muistan tuon keltaisen Hepsin muovikassin ja siellä näkyy ainakin olevan afrikan tähti peli juuri ja juuri sinne mahtuen.Kenties lapaset ja laamapaita, päiväkirja ja autopurkkaa.Milloinkaan en muista kahvipöydässä istuneeni. Tuo hetki oli varmasti se toiseksi paras aikuisille, kun kaikki lapset olivat häipyneet lahjakasseineen ja purkautuneine jännityksineen syvälle talon uumeniin. Silloin saapui joulurauha, mutta hiljaisuus - en tiedä.
Hiljaista oli ainakin joulupäivän aamuna ennen kukonlaulua , kun Mossen valot halkoivat verhojen läpi pitkin vintin seinää. Seuraavan kerran raotin silmiäni lattialta siskonpedistä, kun Mosse toi joulukirkkolaiset takaisin kotiin. Minun lapsuudessani ei hurjasteltu joulukirkkoon hevosella , sillä talossa oli vain lehmiä ja possuja enää.
Pian leijaili nenään Mamman aamukahvin ja joulupuuron tuoksu, selvästi erotin sieltä mamman paksut joulupipparit. Se tuoksu, se maku ,se tunnetila jolla ne oli leivottu. Se rakkaus, jota ei julistettu eikä näytetty-se oli tässä.
Eipä aikaakaan, kun koko lapsilauma oli mäessä minisuksineen ja pulkkineen ja meillä kaikilla oli niin hauskaa. Paitsi äidilläni, joka aina haaveili rauhallisesta , hiljaisesta joulusta. Kokeilimme sitä kerran asuessamme kauempana pikkusiskoni ollessa puolivuotias ja palasimme nopeasti takaisin perinteisiin, sillä valituksiani ei jaksanut kuunnella kukaan. Ei tämä ole oikea joulu-oikea joulu on Mamman ja Pappan luona, siellä missä on ihmisiä ja joulutunnelmaa.Mikään ei ollut silloin niinkuin pitää. Vaikka vanhempani tekivät kaikkensa, edes joulukuusi ei tuoksunut mielestäni oikealle.Kaipaus oli liian suuri kestettäväksi.
Minä olen muistanut kiitollisena lapsuuteni jouluja.
Niille on oma erityinen lokero sydämessäni ja joka vuosi tähän aikaan sen lokeron ovi pompsahtaa auki kuin itsestään ja nuo kaikki lapsuuteni joulut tulvivat esiin upeana kuvakavalkaadina makuineen ja tuoksuineen.
Lapsuuteni joulut-
Kiitos teille jotka sen loitte. Kiitos serkut ja sisaret jotka lietsoitte pakahduttavaa jännitystäni lyömällä jatkuvasti lisää löylyä pesään.Olimme loistava joulutiimi.
Joulun henki.Te teitte sen.
Hyvää joulua teille ihan kaikille.
kaikki kuvani rullastiinan joulukodista
Tekstit
*click*