Meidän kirpputorimme

maanantai 7. joulukuuta 2009

Perintö

Kenttäpostia ja kultainen lupaus 5.1.1939



              Turussa 3/12.39

Aili Rakas,

Hyvä päivää, mitäs sieltä sitten taas kuuluu?
Tulin tänne ullakolle kirjoittamaan, taitaa olla vähän pademmin rauhassa kuin alhailla.Kyllä täällä kylmäkin on, meinaa sormet tulla konttaan ja vähän pimijäkin on , mutta mitäs sen väliä kun vaan saa muutaman sanan kirjoittaa sinulle rakkkaani...
...tuatanoin onkos pojat saaneet jo tietoja sotaväkeen astumista varten, tulisivat tänne vaan. Kyllä täällä miehiä tehdään ja kunnon miehiä tehdäänkin Isänmaan turvaksi.Ja kyllä niitä tarvitaankin jos se ryssä sieltä oikein meinaa tulla täydellä  voimalla. Ja antaa tulla vaan , kyllä täällä varmaan vastaaotetaan viimeiseen mieheen otetaankin.Kaikki varmaan ovat yksimielisiä, ei sunkaan kukaan  meinaa semmosta, että antaa tulla vaan. Sukkelaa se on vähän kirjoitella kunnei tiedä vaikka viimeisen kerran kirjoittaisin sinulle rakkaani, mutta paljon mahdollista, kun ei tiedä kun tämä tämmöstä on.

Mutta jos niin on, niin sille ei mitään voi jos kohtalo sen niin määrää, niin se on sitten niin. Jos sinä yksin jäät niin muista, että kasvatat Ailasta ( 3 kk) kunnon kansalaisen, vaikkei hän vielä isästä mitään tiedäkkään. Mutta kuitenkin Isänmaan turvaksi hänet kasvatat, että hän kulkee Isänsä jälkijä.Kiitos myös lämpimästä rakkaudestasi, jota olet minua kohtaan osoittanut ja niin monta kertaa kun minä olen tehnyt sinulle kaikkija kepposia. Mutta kuitenkin olen sinua aina rakastanut vaikka olisin ollut missä. Ja rakastan aina niin kauan kuin elän ja vaikutan. Ikävää, jos erota täytyis kun vasta elämämme aljoimmekin. Ei vielä ole oikein saatu mitään yhdessä toimia eikä järjestellä, mutta sille ei voi  mitään jos Jumala sen niin sallii.
Paljon, paljon terveisiä pikku Ailalle ja sinulle lämpimät terveiset ja kotoväelle kaikille.
Näkemiin rakkaani.




Turussa 16/12.39 0.25

Hyvä yötä Rakkaani,

täytyy lähettää tämä lappu ettet mitään lähetä tänne enää. Minä siis lähden sinne jonnekin kuten tiedät.
Pojatkin tulivat juuri vartiosta, reserviläiset menivät vartioon. Niin me lähdemme. Voi hyvin nyt ja sano terveisiä kaikille Meidän väelle ja Teidän väelle ja Pikku Ailalle, Muista nyt  ja elä vähän ihmisiks ja kasvata Ailasta kunnon ihminen.

Ole nyt rauhallinen ja voi hyvin. Kyllä se tästä järjestyy hyvin, toivotaan kumminkin. No näkemiin, kyllä minun täytyy nyt lähtijä, ei siinä muu auta.
Hyvä yötä ja paljon terveisiä.
Rakas Aili, Näkemiin Reinosi.




Isovanhempani 
Mamma ja Pappa 
jättivät minulle  muistoksi ja perinnöksi Mamman kihlasormuksen ja kenttäpostikirjeensä talvisodan ja jatkosodan ajalta.
Kiitos tästä arvokkaasta sukumme lähihistoriasta.

Pappa lähti Kannakselle sotimaan Heikkilän kasarmilta Turusta 16.12.1939 21-vuotiaana, talvisodan kestettyä 2 viikkoa. Hän  saapui kotiin hengissä 26-vuotiaana, mutta kovia kokeneena niinkuin joka mies,
marraskuussa 1944. Poissa kotoa siellä jossakin, mutta rakastettuna ja kaivattuna kuten kenttäpostikirjeet  asian välittävät.




Pappa lomalla kotona 1942
Kuvassa Mamma, Aila-tytär, Pappan pikkusisko ja Pappa

Pojat kuuluisalla Pirunsaarella




Turun linja-autoasema 1940-luvulla


11 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kirjeitä! Hienon perinnön olet saanut.

    VastaaPoista
  2. Kaunista ja henkeä salpaavan herkkää.
    Kiitos kun olet tämän meille jakanut!

    VastaaPoista
  3. Liikuttavaa. Kiitos kun jaoit nämä meidän kanssa... Ihan tippa linssissä lueskelin.

    Hyvää Joulun odotusta!

    -Suvi-

    VastaaPoista
  4. Liikuttavaa, kyyneleet silmissä täällä luin. Minun toiset isovanhempani tapasivat sodan aikaan, mummini oli Lottana Mikkelin päämajassa ja pappa rintamalla.
    Toinen pappa oli jo perheellinen, vuonna 1903 syntynyt, mutta silti oli sodassa. Lähetettiin Lapin sodan aikaan kotiin, kun oli jo niin monta lasta huollettavana.
    Mieheni isä oli nuorena miehenä sodassa ja haavoittui. Kauheasti ei noista sotakokemuksista kertonut, ei myöskään omat pappani. Ihana, kun teillä on säilytetty tuo kirjeenvaihto. Minun mummin Lotta-ajoista ei saanut aikaisemmin edes puhua.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille kiitoksista esitellä perintöni, se on mannonaakin arvokkaampaa.Varsinkin, kun pikkutytöstä lähtien olen kirjeiden kimpussa mamman lapsuudenkodin lipastonlaatikoissa roikkunut aina kun silmä vältti. Tuo talo oli kauan autiona-aina sinne serkkujen kanssa fillareilla poljettiin. Luulen, että kirjeet säilyivät kuin vahingossa. Aikoinaan , kun Pappa taloa alkoi kunnostaa , niin tätini kirjeitä kaivoivat sahanpurujen seasta , kun Pappa päälle lautalattiaa nikkaroi samaa vauhtia.

    Katri: kiva kuulla sinunkin isovanhemmistasi ja miehen isästä. 70-luvulla sodat olivat ainakin kielletty puheenaihe.Veteraanien lapset eivät paljon kunnioittaneet ja selvääkin, sillä eteenpäin oli mentävä kohtalosta huolimatta.Elämää oli rakennettava eteenpäin painajaisista ja krempoistakin huolimatta. Tuntuu aina niin pahalta mitä Lotatkin ovat joutuneet kestämään.Niin paljon puursivat oman henkensä kaupalla ja koko Lottajärjestö mustamaalattiin ja lopetettiin.Häpeällistä minusta se palkka rohkeille naisille.

    Lottamuseo on kiva paikka kauniissa miljöössä.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana perintö sulla, tuli mullakin tippa silmään. Mun isovanhemmista vain yksi on suomalainen, ja hän ehti kuolla ennen syntymääni, en tiedä yhtään suvun sotakokemuksista.

    Appiukon isä oli talvisodassa, mutta aihe oli tabu. Viimeisinä elinviikkoinaan, hyvin dementoituneena, palasi näihin aikoihin. Ja eihän siinä voinut kuin kuunnella, ja itkeä salaa sitä tuskaa mikä hänestä kumpusi.

    VastaaPoista
  7. Kaunista, kyynel silmissä luin..
    Ajatella sitä rakkautta, erossa oloa ja pelkoa siitä tapaako he enää. Voin vaan kuvitella mielessäni tunteita tuolta ajalta.
    Ihana bloggaus! :´)

    VastaaPoista
  8. Kyyneleet kuumina silmäluomien alla luin minäkin postauksesi

    Onneksi Reino-pappasi tuli takaisin Ailansa luo ja minä sain tästäjohtuen sinut Ystäväkseni !

    Ellustiina

    VastaaPoista
  9. Huokaus. Kyyneleet kihosivat silmiin täälläkin. Olet onnekas kun olet saanut tuollaisen perinnön. Vaali sitä ja anna seuraavalle sukupolvelle... Henkilökohtaiset kokemukset, vaikka vuosien takaa, auttavat meitä ymmärtämään sodan kauheuden. Kyllä sitä miettii, miten meidän nyt kävisi samassa tilanteessa.

    VastaaPoista

Ajatuslentoa