Meidän kirpputorimme

tiistai 20. lokakuuta 2009

Helsingin kirput

Syyslomalla Vallattomat vaeltelivat Helsingissä vailla aikatauluja.
Vielä muutama vuosi sitten en olisi suostunut kotimaan lomallani hotellissa yöpymään , mutta nyt jo pikkuhiljaa olen toipumassa traumoista. Sellosta saatiin kaksio. Illan aikana tytöt tulivat ja työnsivät päänsä vanhempien huoneen minibaariin; " Meillä on Lapin kultaa, onkos teillä?"Kaikki nurkat siis tarkastettiin kun taloksi käytiin.

Kuopuksen mieleen olivat sängyllä lojuvat barbababat. Elukoiden kintuissa luki kauniisti" voit lunastaa tämän edulliseen hintaan 25e". Juu. Sängyt olivat niin superia , että kun mama rundasi pikaisella aamun ostoskierroksella niin kuopus poukkasi taas ohjuksena lattialle. Tulevat ne hampaat huulesta läpi vähemmilläkin kevätjuhlaliikkeillä. Epäilen isin lötköttäneen samaan aikaan toisen huoneen supersängyssä silmät kohti sporttikanavaa.Nopeastihan se on lomallakin pystyyn singahdettava, kun ensin kuuluu mätkähdys ja kolahdus ja siihen karmea huuto päälle. Saavuin huoneeseen parahiksi kun jälkiä pestiin.Sitä normaalia.

Sellossa on surkeat ruokapaikat, joten hilaiduimme jostain syystä kiinalaiseen iltamurkinalle.
Mummo kävi tarjoamassa niin mikäs siinä. Mukana oli vielä tyttöjen 3,5v. serkkupoika kiihdyttämässä vauhtia. Korrektimmin lopulta käyttäytyi 1-vuotias, joka varasti lautaseltani sitä tahtia kun nostin katseeni ja avasin suuni keskustelua varten.Hammaspyykillä naperon naama sitten kukoisti kuin kymmenottelun jälkimainingeissa. Maistuuhan se kielletty hedelmä makealta isommankin suussa.


Päivää vietimme tutussa ja siistissä Kurranummen puistossa. Välipala oli katettuna pöydälle. Kauhean pitkäksi aikaa ei paikoilleen saattanut jämähtää, istumisesta nyt puhumattakaan.HHRRRR. Pelkäsin jo vesisateen muuttuvat lumeksi iltaa kohden, mutta kelit pysyivät kuin tehtynä kesärenkaille.Soitimme serkkupojalleni muutaman sadan metrin päähän, josko kahvia paleleville. Hän totesi jo ennen kysymystä; " Mitä te siellä teette, miksette ole täällä?" Ehkä lasten pitäisi ulkoillakkin ainakin joka toinen päivä näin hotellilomalla. Saimme leikkivahvistuksen, kun tyttöjen pikkuserkku kirmasi puistoon tuhatjalkaisena tuulispäänä. Näin jo kaukaa, kun neiti elohiiri suuntasi kohti. En ehtinyt syliini kopata kun tuo jo vipelsi kohti kiipeilytimanttia.

Tarpeeksi palelleina saavuimme lämpimään taloon ,jossa kahvit saimme vasta monilajisen illallisen päätteeksi. Heilläkin oli sattumalta mamma käymässä ja tuo aivasti äkkiseltään aivan upeat tarjoilut. Tätini on niin nopea, että kutsumme tätä aikaansaavuutta aivastamiseksi. Kun muut vasta aamulla varovasti kurkkaavat silmänraosta uutta päivää on tätini jo aivastanut puurot, sämpylät, pessyt ikkunat, käynyt kaupassa, kirkossa, hautausmaalla vain jotain pieniä tehtäviä mainitakseni. Jostain syystä tämä aivastusgeeni ei huolinut minua kantajakseen. Suuri miksi? Jotta pääsisin vähemmällä huhkimisella elämässäni.Riittäähän tätä tässäkin vaikka toimeni vanhemmassa ikäpolvessa verkkaiselta näyttävätkin.Mutta sitten lempiaiheeseeni-kirpputorilla bongailu.
Akseli kirpputori oli jo aivan matkanvarrella meiltä päin kaasutellessa. Ensimmäistä kertaa visiteerasin enkä nähnyt minkäänvaltakunnan opastetta. Pari kertaa pyörimme autolla talon ympäri-akselista ei hajuakaan. Lapussani luki osoite jossa olimme sekä ohjeeni; K-supermarket mankkaa, alkoa vastapäätä. Yrityksen nettiohje taas kuului;(Sisäänkäynti K-Supermarket Mankkaan aulassa Alkoa vastapäätä, 2. krs) minkä katsoin jälkikäteen, heh.
Jäin paikan päälle suunnistamaan perheen häivyttyä syömään ja sisällä ensitöikseni olin törmätä kirppiksen kylttiin.
Luulin tulleeni lastentarvikekirppikselle. Löysin vain PO.Pin bodyn, IdaT trikoomekon ja HM yöksyn kuopukselle.Siisti ja valoisa paikka, vierailisin usein jos lähellä asuisin.

Täältä suunnistimme Itä-Helsinkiin Mellukirppikselle.Mikä siinä on, etten löytänyt sitä taaskaan. Taidan olla ennenkin pari visiittiä sinne suorittanut ja aina etsin metroaseman vierestä ilman tulosta. Saivatpahan lapset hotelliherkkunsa ja jo autossa niitä maistelivat äidin juoksennellessa mellussa. Paikka oli suoraan sanoen karsea silmääni, pelkistä pöydistä pikavilkaisulla jäi haaviin yllättäen kirja , jota jo pitkään olin haaveillut lukevani, JEE.

Lauantaina Espoosta suunnistimme Rekolaan Villa Lyhtyyn. Kirppiksen oven takana olenkin pari-kolme kertaa jo onnettomasti päivystänyt. Villa Lyhty kun näemmä lomailee juuri silloin kuin meidänkin perhe.Onneksi nyt oli toisin ja pääsimme pirttiin asti. Tänne ehkä veisin lastenromppeemme myyntiin jos voisin. Sisällä suorastaan parveili potentiaalisia ostajia. Ostin itsekkin 42 eurolla.
Kuva; ylin vasemmalla Villa LYhdyn kasa.
Kovasti kehuttu Villa Lyhty tuotti pettymyksen mitä siisteyteen tulee, kaikenlaisia läjiä ja kasoja seinustoilla. Sisustustavarat näyteikkunassa sikin sokin. Menestyvän kirppiksen henkilökunta helposti sokaistuu liikkeen ulkonäölle ja kun kauppa käy kuka siinä siivota ja järjestellä ehtii. Suosittelen ilmeen kohotusta.

Sellosta vielä kahdelle nuorimmalle tarhapipot: PO.P + Maximo(eskari valitsi omansa)
sekä kalsareita Linksusta a'3-4e kpl.Kosteusuojahanskat 3,45e Jesperistä pienimmän syksyyn ja kevääseen.

Nuorisojaosto valmistutui tulevaan koulun halloween discoon shoppailemalla pukuja, niistä tuonnempana.

Mitkä ovat tämänhetken parhaimmat lastenvaatekirppikset pk-seudulla?
Tuttuja ovat myyrmanni, jäähalli, hietsu.Mutta miten nykyisin? Missä käyt ja myyt itse?









2 kommenttia:

  1. Voi hyvän tähden miten touhukkaalta kuulostava syysloma teillä....Hitaampia hengästyttää. Atshii !!!

    VastaaPoista

Ajatuslentoa