Meidän kirpputorimme

keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Vihreä haaste


Miten ympäristön ajattelu näkyy arjessasi ja kulutuksessasi? haastaa Marjuli isosta maailmasta.

Pienenä inhosin vihreää. Johtuiko se siitä että äitini pukeutui vihreään hyvin voimakkaasti. Veteli vihreää luomiväriä vielä pitkälle 80-luvulle jolloin se ei ollut enää mitenkään muotia. Nyt on toisin vaikken tunnusta kuin limeä ja ruohon vihreää.

Meidän ekoteot;

+ ruuassa pyritään lähiruokaan.kesäkautena sato ostetaan läheiseltä puutarhalta; tomaatit, kurkut, paprikat, salaatit.

+ kuulumme luomupiiriin.suosimme kasviksia, marjoja,hedelmiä.

+ suosin luomuviiniä, josta ei tule ihon punoitusta ja lehahtelua lainkaan.

- vältämme eineksiä, valkoista sokeria, vehnäjauhoja,tehotuotettua.
karkkipäivä on kerran viikossa. vältämme sipsejä ja coca-colaa.

+ kompostoimme ruuantähteet. tästä juuri saimme kaverilta oppia kuinka teemme parasta multaa. ensimmäinen kompostisatsi meni ihan keturalleen-liian märkää. kaunis kiitos konsultillemme, joka haluaa auttaa.kompostin ostimme käytettynä suvulta , kun muuttivat kerrostaloon.

- emme osta kotiin limuja emmekä mehuja. jos omasta puskasta ei riitä, saamme itsekeitettyä suvulta.

-vältämme aspartaamia, natriumglutamaattia sekä turhia e-koodeja, säilöntäaineita.

+kierrätämme paperin, kartongin,lasin, pullot,metallin.

+kierrätämme ihan kaikki vaatteet; kavereille, kirpparille,huuto.nettiin,karjalaan,lattiaräteiksi.
lahjoitamme päiväkotiin varavaatetta ja leluja.lahjoitamme kirpparin tuulikaapin häkkiin meille turhia vaatteita ja kenkiä. Ennenkuin kirppiskierrokselta ulos pääsemme ovat meidän lahjoituksemme häipyneet, olkaa niin hyvät.kierrätämme lastentarvikkeet.
tämä show pyörii ympäri vuoden ja pitää äidin liikkeessä.

+ lapset ovat vihreä lippu päiväkodissa, jossa juurrutetaan ekologisia taitoja ja keskustellaan ja pohditaan miten voidaan itse toimia.siellä vietetään sähkötöntä päivää talvella ja mitataan energiankulutusta.

+suosimme luonnonkuituja

+ ostamme muiden äitien kutomia villasukkia kirpputoreilta ja myyjäisistä, mitä kummitätini ei ehdi meille luoda.

- meillä ei pauhaa televisio, radio taustahälynä vaan elämän äänet.

+ostamme uutta kirpputoreilta ja huuto.netistä. hyvää ja kaunista lasten kasvaessa.myymme itse samoissa paikoissa. huudot pakkaan aina kierrätysmateriaaleihin.

+ patterit ovat ladattavia.energiansäästölamput.

- emme rahtaa ikeasta sohvia parin vuoden välein.

- käytämme yhä kertakäyttövaippoja.

+ sähkön lisäksi meillä lämmittää takka. puusauna.

- lähin julkinen liikenne on kuuden kilometrin päässä. emme vaihda autoja uuteen malliin vain mieliteon vuoksi.

+emme liidä lentokoneilla turistirysiin. nautimme mökillä veden äärellä, koivujen leyhyttäessä lehtiään päällämme ja syksyllä olemme energisoidut.mökillä suosimme tuoretta järvikalaa.

- emme rahtaa kotiin leluja ja tavaraa jokaiselta kauppakeskuskierrokselta. ostamme lelut kaksi kertaa vuodessa juuri toiveiden mukaan joita tietysti ohjailemme. kestävää ja ideat sisältävää.

+ polkupyörät ja luistimet löydämme hyvinpidettyinä kirpparilta tai ystäviltä.

+ vältämme antibiootteja ja turhia kovia lääkkeitä. yleissairaudet hoidamme homeopatialla.emme ravaa luulotautisina terveyskeskusten auloissa tungeksimassa.
vältän turhia hormooneja.

+ vältämme turhaa narinaa, kitinää, valitusta. jaamme iloa, aurinkoa ja menoa ja meinikiä.

+ suosimme rehellisyyttä, aitoutta.

+ huomioimme muut ihmiset. ekoteko ei ole pelkkää materiaa- se on myös positiivinen, ystävällinen asenne kanssakulkijoita kohtaan.

+- emmekä me ole viherpiiperöitä. jospa voisimme kasvaa niin suuriksi sydämiltämme.

Kuinka monta miinusta ja plussaa sinä sait? Ota haaste vastaan ja laita pyörimään.





2 kommenttia:

  1. Sinulla oli sellaisiakin jotka itse unohdin, kuten lisäaineiden ja colajuomien karttelu, huonekalujen pitkäikäisyys,ylimäärähormoonien välttäminen, antibioottien välttäminen viimeiseen asti...Ja myös minä pakkaan huutisjutut useinmiten kierrätysmatskuihin.

    VastaaPoista
  2. Lisäksi ostokset pakataan siniseen ikeakassiin kerran kahdessa viikossa. Vältämme muovikassien ostoa joka kauppareissulla.

    jarna; Koko ajan tulee mieleen lisää ja lisää ekotekoja. Miksihän ne miinusjutut nyt ei tule niin äkkiä mieleen vaikka ne näkyvät kuin huutomerkit.

    VastaaPoista

Ajatuslentoa