Meidän kirpputorimme

keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Muonitusta

Vielä viisitoista vuotta sitten mielestäni Ekokauppa ruohonjuuressa kävivät notkumassa vain ne maastopukuun ja maihareihin pukeutuneet partaiset ja valjunväriset maailmanparantajat.Jokseenkin vetelät. Samat tyypit jotka kuitenkin Kessissä kahlitsivat itsensä metsäkoneisiin makoilemaan suojellessaan viimeiseen asti maamme suurinta erämaametsää- laihoin tuloksin. Hiljaa huokaa Kessinvuono.

Kun perheeseen syntyy allerginen lapsi jonka elimistö ei siedä maitoa,viljoja,nautaa,kalaa,soijaa, perunaa eikä bataattia- saa äitikin sukkelasti alkaa laajentaa reviiriään ja etsiä sopivaa murkinaa pienokaiselleen.Todella etsiä.Tänään sitä tiirailtiin ruohonjuuren hyllyiltä. Tikkailla keikkuva tyttö ei juurikaan kysymyksiini osannut vastata muuta kuin, että hampunsiemiä saadaan vasta lokakuussa, mutta tuotteiden käyttötapoja saan luvan etsiä itse.Toki viimeistä hän ei sanonut kuin ajatuksensa voimalla. Ei hyvä- mä kun tykkään että kaikki vastaukset tulee yhdessä kysymyksessä nopeasti ja laveasti.Jos ei tiedetä niin otetaan selvää. Mutta ei koskaan jätetä asiakasta kysymysmerkiksi. Äärimmäisen hankala ja epämukava asento. Jopa tukala-voi jäädä moni tuote myymättä.

Taisin olla liian vaativa asiakas mitä taas en ollut kun piipahdin tutustumassa Turun uusimpaan lastenvaateputiikkiin.
Uusitähti Oy on nyt avannut ovensa meille lapsiperheille. Liike oli avara, upea, tyylikäs ja kallis.
Valikoimassa on lastenvaatteet vastasyntyneestä- 140/146 cm. Kengät vastasyntyneestä kokoon 32/33.Myyjätär oli erittäinkin ystävällinen ja palvelualtis. Hän kertoi, että kengänkokoja he aikovat valkoimissaan laajentaa 35-36-37 mikäli löytävät. Ihanaa, vihdoin lastenkenkiä lapselle koossa 36!Suosittelen lämpimästi piipahtamaan liikkeessä. Kauniita ja tyylikkäitä lastenvaatteita. Harmoninen sävymaailma. Ikäväkseni en löytänyt yrityksen kotisivuja jotta olisin kuvamaistiaisia lisukkeeksi saanut.
Ja sitten syömään;


  • Riisi quinoa spaghetti
  • Quinoa hiutaleet
  • Urtekram tahinitahna
  • Amarantti POP
  • Quinoa juoma
Kvinoa eli kinua (Chenopodium quinoa, engl. quinoa) on eteläamerikkalainen hiilihydraattipitoinenruokakasvi. Se ei ole heinäkasvi kuten viljat, mutta sitä käytetään ruoanvalmistuksessa viljojen tapaan. Sen lehtiä voidaan syödä lehtivihanneksen tapaan. Kvinoan tunnetuimpia sukulaisia ovatjauhosavikka, punajuuri ja pinaatti.
Kvinoan siemenet kypsyvät noin 15 minuutissa. Sitä käytetään riisin tapaan. Sen maku on pähkinäinen, ja siinä on enemmän proteiinia kuin riisissä tai muissa viljoissa. Kvinoa sisältää paljon välttämättömiä aminohappoja, ravintokuitua sekä fosforia. Siinä on runsaasti myös rautaa ja magnesiumia.

  • Kurpitsansiemenöljy salaatteihin
  • Currytahna
  • Tandooritahna
  • Kuivattuja mangoviipaleita
  • Aurinkokuivattuja taateleita
  • Aurinkokuivattuja viikunoita
  • tietysti luomu avocado
  • kuvasta puuttuu kookoslastut sekä hamppupatukka. Nami , nami molemmat.
Vielä pitäisi neidille löytää sopiva neocate korvausmaito.Ehdotelmia?
Jospa käärin hihat ja valmistan itse seesaminsiemenmaitoa.Mutta sehän tietää blenderin shoppailua. Vinkkejä?
Alussa nauratti , että meidän perheen paleokarppi on tuo yksivuotias eikä hymy ole hyytynyt vieläkään, kummaltakaan.Onhan hänellä koko perheen terveellisin ruokavalio.
Kuuluvatko Quinoa ja amarantti teidän kuivamuonakaappiinne?

lähde wiki

6 kommenttia:

  1. Minulle ihan uusia ruoka-aineita..Kvinoa kuulostaa kyllä hyvältä, kuntoileva miehenikin voisi innostua kun kuulee että siinä on enemmän proteiinia ;)

    VastaaPoista
  2. Lämpimästi suosittelen laajentamaan ruokakaappia perinteisistä viljoista. Loihdippa Vauhtivekaroiden äiti kokeeksi jotain kvinoajuttua ja kun miehesi ihmettelee outoa makua voit briljeerata protskutietämykselläsi.Tosin lähiruuaksi tätä ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, mutta luomua kuitenkin.

    Uusia elämyksiä teillepäin.

    VastaaPoista
  3. OMG! Muutenkin ruoanlaittoa vierastavana ihmisenä multa meni kyllä suurin osa noista ihan yli hilseen! :-)

    Olette varmasti saaneet etsiä lapselle sopivaa ravintoa kissojen ja koirien avulla. Melkoisia experttejä olette!

    Tuo Quinoa tosiaan vaikutti mielenkiintoiselta. Miltä se oikein maistuu? Sitäkö siis käytetään kuin riisiä? Saako sitä mistään tavallisista kaupoista, täällä meidän kyllällä ei taida olla mitään kovin erikoistunutta ruokakauppaa.

    (P.S Oletko jo käynyt osallistumassa mun arvontaan? ;-D )

    VastaaPoista
  4. -Jassu-
    Se oli vaan opeteltava monia asioita lisää kun tämä lapsi tuli ja toi terveellisemmän ruokavalion tullessaan. Hän ei myöskään siedä mitään lisäaineita, mikä on upea juttu, silloin ne vähenevät automaattisesti ruokapöydästä.Lapset ovat opettajiamme ja suuria sellaisia.Ennen kuopusta meillä oli tuttua vaan maitoallergia.Kuopukselle sopii kaikki marjat, muut juurekset ja vihannekset. Järvikala tuoreena eli mökillä muttei kaupan kala tai pilttikala.

    Quinoaa voi käyttää leivonnassa ja normaalisti lisukkeen tapaan kuten riisiä. Ei kun opettelemaan. Kaikki uudet maut kyllä aluksi maistuvat ehkä oudolle tai jotkut ei millekkään, mutta ihanalle ettei aina sitä samaa vanhaa tarvi syödä. Uusia tuulia teillekkin.Itse olen jättänyt kaikki viljat pois ruokavaliostani ja voin aikas monen himpun verran paremmin. Viljat väsyttivät ja niistä tuli mulle ihottumaa, painosta puhumattakaan.Viljojen tilalle olen lisännyt vain kasviksia ja juureksia kauden mukaan.Peruna toimi mulla kuten kotimaiset viljat-pois jäi.Uusia tuoreita söin kesällä, niissä on vähemmän tärkkelystä, ovat raikkaampia. Kotimaiset viljat eivät myöskään ole kotimaisia (ellet tuottajalta suoraan hae) niihin sekoitetaan ulkomaista viljaa sekaan vaikkaa aina puhutaan kotimaisista viljoista. Ne vaan ovat niitä jotka meillä pohjoisessa kasvavat.

    Ihan löydät tavallisesta prismasta ja cittarista jauhohyllystä. Kannattaa ostaa luomua.En muista missä asut mutta s-marketista ja supermarketistakin löytyy. Pidä silmät auki.Edessäsi on uusi maailma...

    Kiva kun muistutit arvonnasta- SIIS KAIKKI JASSUN ARVONNALLE MARS! Postauksesi luin ja palkintoni valitsin =) mutten ehtinyt vielä nimeäni kuitata. Tulen käymään.

    VastaaPoista
  5. ovat tuttuja, ja turun ruohonjuurikin ;) meillä oli moniallergikko, tuo kuopus. vuosi sitten oli ruokavaliossa vielä 10 ruoka-ainetta ja nyt jo pystyy syömään melkein mitän vaan.

    VastaaPoista
  6. Zallaah; kiitos - kommentillasi annat niin postitiivista energiaa tulevaisuudestamme =)

    VastaaPoista

Ajatuslentoa