Meidän kirpputorimme

perjantai 22. tammikuuta 2010

Pikkarit kehiin

Nyt se alkaa-aivan mahdoton juokseminen pissalammikoiden perässä.
Rätit esiin ja menoksi.

Kuopus on vuodenvaihteessa äitynyt niin isoksi neidiksi, että hän luopui kerrassaan kaikesta mikä vähänkään viittaa vauvaan. Huh. Miten tässä pysyykään perässä?




  1. Neocate+ tuttipullot:Maito yksinkertaisesti loppui eikä uutta oltu varattu. Näin tilaisuuden kähveltää hänen tuttipullonsa samaan syssyyn. Noinkin kallis kliininen ravintovalmiste pöytien ja seinien pesuun nokkamukista.No no.Tuttia ei milloinkaan huolinut, uniräsy on edelleen rakas.
  2. Syöttötuoli: Minähän en tuohon aparattiin enää pyllyäni aseta. Ei tää.Ei tää. Tää, sanoo hän ja kiipeää Ikean korkeaan lastentuoliin.Vahtimista.
  3. Pinnasänky:Ei tää, ei tää huutaa hän matkan jälkeen ilta toisensa perään ja vaatii päästä äidin ja isin isoon sänkyyn suorittamaan uniosuutensa. Siitä vaan ei tule mitään unta aikaiseksi. Nostan lopulta kukkujan pinnikseen ja odottelen voimia tehdä lastenhuoneen uudelleenjärjestelyt. Sitä saa mitä tilaa.Iltaisin neiti juoksee siskojen sänkyyn talon toiseen päähän ja on niin isoa, niin isoa. Tämä on menoa.Lastenhuoneessa hän lietsoo siskot hysteriaan -kikattelukonserttiin joka loppuu vasta kun häirikkö poistetaan huoneesta ja annetaan porttikielto vastedes.
  4. Auton turvaistuin: Ei tää. Ei tää hän kiljuu viisipistevöissä täysin sopivassa istuimessaan. Tää ,osoittaa hän sormi pystyssä auton vöillä kiinnitettävää säädettäväselkäistä tuolia vieressään. Siihen päästessään hän on kuin koko maailman kuningatar muikean ylimielinen ilme kasvoillaan. 100 metrin päässä liukkaalla maantiellä hän on jo avannut turvavyön!
  5. Vaippa: Sitä ei saa riisua aamulla potalle ja pesulle mennessä. Uutta vaippaa ei saa missään nimessä laittaa ulos mennessä. Siispä lähdimme ostoksille.


Ostamaan pikkareita heksulta. Tärkeintä oli saada Barbapapa pikkarit.Saimme.
Barbapapa on neidin ehdoton suosikki. Barbapapan toi joulupukki unileluksi ja kaveriksi, mutta Barbapapa pikkareita ei hänkään älynnyt vielä lahjoittaa.
Barbapapa
Barbapapa minityyny 10cm
Mutta kolme paria ei riitä kun show alkaa-rättipissashow.
Nappasimme mukaan suurpaketin Hello Kitty pikkareita.
Tästä se harjoittelu alkaa.

Lapsi kertoo , kun hän on valmis. No neiti on nyt valmis niin monessa asiassa etten oikeasti pysy perässä.
Olihan siskotkin päiväkuivia kaikki kaksivuotiaana.
Äiti vaan on hidastunut.






7 kommenttia:

  1. meillä pitäisi alkaa sama rumba!
    ei vaan yhtään huvita kun on niin kylmäkin ja kaikkea! :D

    VastaaPoista
  2. Meidän 2vuotias on vielä vaipoissaan,mutta toimittaa suuren osan asioista veskissä.
    Jossakin vaiheessa isompaa hätää ei enää vaippaan suostunut tekemäänkään vaan vessaan oli päästävä aina. Tässä asiassa ollaan nyt otettu takapakkia ja sen takia vaippa on päivisin edelleen.
    Kesällä sitten viimeistään paremmalla onnella...

    VastaaPoista
  3. Heh, tahtonainen! :-D Hyvä juttu, että teillä saadaan isommista mallia ja motivaattoria.

    Meillä ollaan asian tiimoilta tahkottu jo pidempään, tilanne on viimeisen vuoden ajan edennyt - ottanut takapakkia - edennyt...
    Eli pissakuiva (kutakuinkin) on, mitä nyt ehtii vähän leikkien keskellä pöksyihin lirahtamaan ennen kuin malttaa potalle juosta. Isomman hädän kanssa on jotain blokkia korvien välissä. Lahjomalla ja maanittelemalla saadaan tulosta potalle, mutta mielellään salaa pynnää vielä vaippaan jos ei hätiin ehdi.

    VastaaPoista
  4. Ai niin, vielä se että nuo H&M:n bokseripikkarit on ihan parhaita!

    Ihme juttu, että muilla merkeillä ei sellaisia juuri ole. Meillä ainakin ne brief-pikkareissa ajautuu lahje usein toiselta puolelta jostain syystä pakaroiden väliin.

    VastaaPoista
  5. Hanna: tsemppiä aloittamiseen. Kerran se vaan kirpaisee. Piksut Mimolle siksi aikaa kun ompelet, eli isin vahtivuorolle?

    minny: alussa se just tota eteen, taakse jne.Jaksuja sinnekkin.Loppujen lopuksi päiväkuivaksiopettelu ei kauhean kauaa vie aikaa, jos jaksaa olla sitkeä.

    -Jassu- ootko yrittänyt Neitiä suoraan pöntölle renkaanpienentäjän päälle, josko olisi helpompi siinä asioida? Meidänkolmonen ei montaa kertaa potalla istunut , kun halusi heti isolle pöntölle asioimaan. Piti toki aluksi nostella häntä, mutta siinä sujui opettelu sutjakkaasti. Baby Björnin renkaanpienennin on ollut hyvä.

    Bokserit parhaita, talvella lämmittääkin takapuolta paremmin. Ainakin äidistä tuntuu siltä.

    VastaaPoista
  6. Samoja pikkareita kuin meillä. Viimeksi ostin muovikassillisen, ehkä tusinan molemmille, koska molempien kokoja oli tarjolla. En ymmärrä, miksi Henkalle tulee jotain tuotetta tangollinen yhtä ja samaa kokoa, ja sitten odotellaan seuraavaa lähetystä, olisiko siinä meille sopivaa kokoa. Mutta jäkätys nyt pois, kun kerrankin sain samalla reissulla molemmille ison kasan. Erittäin hyvä hinta-laatu -suhde, ja ainakin meille sopivat mallit, sekä bokserit että ne pienemmät.

    VastaaPoista
  7. Violette: aivan täsmälleen.
    Mikään ei ole niin ärsyttävää kun kaupasta loppuunmyydyt luottopikkarit. Mä olen samanlainen hamstraaja. Alushousuja vaan pitää olla aina kaapissa ja kunnollisia sekä itellä että lapsilla.
    Mielellään hyvännäköisiä.
    Piste.

    VastaaPoista

Ajatuslentoa