Kesä saapui meidän mäelle aika yllättäen.
8.4. torstaina.
Se tuli huutaen etuovesta läpi.
Minä kiljun ikkunasta kiivaana takaisin.
Silti se vaan rämpytti ovikelloa kuin paraskin vieras.
Esikko oli itkuissaan
ja juoksi spurttina takaovelle ja jäi terassille tasaamaan hengitystään kun vasta ymmärsin mennä vastaan.
Minä en nähnyt mitään.
Esikko hoki käärme.
No se kyy.
En uskonut.
En ymmärtänyt.
Kyykäärme hangella.
Suurissa nietoksissa.
Oi maailma.
Keskellä kulkuväylää.
Tokkurasta ei tietoakaan.
Ja pihan korkeimman lumikasan päällä se mennä luikersi
kuin valtiatar luomakunnan.
Kun ensin oli selvinnyt
esikon jaloista ja pyöränrenkaista.
Ja juoksun tutinasta tantereella.
Mieleni alkoi askarrella.
Onkohan tuo terassin alla ollut talvea piilossa?
Emme mahtuneet kuitenkaan pidemmän päälle samaan pihaan yhtä aikaa.
Käärme ja minä.
Ensin lähdin minä.
Mutta sitten lähti käärme tienpohjaksi.
Kun mies sen lapiolla hoiteli syrjemmälle myöhemmin.
Kaksivuotias mallistaoppija
oli hakenut oman punaisen pitkävartisen pikkulapionsa ja huitoi sillä perässä.
"ikkää auttaa.ikkää auttaa minä!"
Aika arvelluttavaa jatkoa ajatellen.
Seuraavan parin päivän aikana kuulin paljon juttuja paloöljystä.
Pysykää metsissä.
Pihamme on rauhoitettu.
Sunnuntaina saapui kotiin tälläinen lasti.
Väsyneenä kuin västäräkki.
Tappeli kaikkea puhetta vastaan.
Juoksi autosta ilman kenkiä sukkasillaan.
aa,aa äidin lasta.
kahdeksanvuotiasta.
Sunnuntaina pakattiin talvi varastoon ja tuotiin kesä sisälle.
Mutta sitä ennen on välikausi.
Takapihalla kukoistavat leskenlehdet lumikasojen kanssa
ripirinnan.
Illalla kimppuun kävivät hyttyset.
Tekstit
*click*