Meidän kirpputorimme

perjantai 13. elokuuta 2010

Nytkö jo?

Yksi kesä sitten istui kuopus Vaarin kainalossa
kuunnellen isosiskojen koulunpäätöstä.
Musiikkia.Kaunista musiikkia.
Aamuauringon lämmintä kajoa.
Varpaat jo juoksentelivat kesälaitumella
kuin naapurin ammut vallattomina.


Käsilaukussa sojotti Puuha-Peten mitta
sekä tärkeät kolme leikkirautaista sormusta.


Rakas esikoinen,
kolme pitkää taivallettua vuotta on jo takanasi.
Olet ollut urhea ja sinnikäs.
pää kirjojen kansissa.
Kunpa koulukirjojenkin.
Joinakin öinä halusin litistää nenäsi niihin sivuihin
- et ikinä sammuttanut valoja ja siirtänyt romaania sivuun vaikka pyysin,
kiukkusin ja taoin järkeä päähäsi kello puoli kaksitoista
-useimmiten...
Niinä hetkinä rukoilit äitiäsi iltaunisemmaksi.




Sinä kesäkuun päivänä jouduit ensimmäistä kertaa elämässäsi luopumaan.
Se itketti, itketti niin.
Sinua.
Erityisesti opettajaa,
joka oli pitänyt luokallesi puheita jo pitkin viikkoa
- ne päätyivät aina niiskutuksiin.
On vaikeata luopua niistä,
jotka ovat astuneet sydämeemme.
Tulee ikävä.
Tulee suunnaton ikävä.

Tuossa hetkessä kaikista äideistä luokan takaosassa tuli punanenäisiä
itkupillejä.Tässä ollaan vasta alakoulun puolivälissä.
Ei uskoisi.
Äitien sydämet värisivät ja poikia hävetti.
Mutta tuo opettaja oli kuin juuri vastaanottanut käsivarsiensa huomaan
kolmekymmentä vakavaa ja isoreppuista ekaluokkalaista.
Juuri.
Siitä on kolme vuotta.

Kesän helteet ja kuumat päivät saapuivat.
ja me pakenimme vilvoittavien vetten ääreen.
Vuosisadan kesä.

10. elokuuta
aamulla kello seitsämän löytyi tämä tyttö
huiskaisten pedatulta sängyltään.
Juuri näin; reppuineen päivineen.

Joko saa lähteä?


Muistatko?
Eskarimme.




Juoksujalkaa.
Koulu alkaa.


Pärjäänkö mä?


Mutta kuinka mä pärjään?
?

Rakkaani,
onnellisen turvallista koulutaivalta sinulle.
Toivoo äiti.

Mutta missä on yksi?


Täällähän minä.
Älä äiti aina hosota ja hosu!

!!!!





4 kommenttia:

  1. Turvallisia koulumatkoja ja enkeleitä matkaan ! Te pärjäätte, varmasti ! Tippa linssissä.

    VastaaPoista
  2. Kaikille tytöille onnea opintielle, sillekin pienimmälle joka tavallisessa arjessa oppii elämisen ja olemisen taitoja... Taitaa olla kyllä jo maisteris-naisia.
    Terkut Ellustiinalta

    VastaaPoista
  3. Ihanaa kun on tuo kummityttö niinkuin minä,
    Pesee mattoja ja lutraa vedellä. ESIMERKILLISTÄ TOIMINTAA !
    T:Ellustiina

    VastaaPoista
  4. SuurellaSydämellä;
    Kiitos ihanasta tsemppauksesta ja enkelilähetyksestä.

    Ellustiina; Kiitos , kiitos. Kyllä ne lutraa kaikki, mutta kummityttösi hyvin antaumuksellisesti. Pestiin aika monta. Isotädit tekivät varauksia jo ensi kesällekkin.

    VastaaPoista

Ajatuslentoa