Meidän kirpputorimme

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kompakti välipala


Koululaiset syövät siinä kymmenen maissa.
 Koulu päättyy jopa kolmelta ja kotona ollaan vasta neljän kieppeillä.
Niin nälkäisenä, että sitä purraan vaikka hihansa poikki josko siitä jotain ravintoa irtoaisi.
Tai yleensäkään ei nähdä eikä kuulla enää mitään.
Ei edes tajuta että on nälkä.
Mieletön nälkä.
Kiukuttelunälkä.
Maahan makaamaan heittäytyvä nälkä.
Onneksi äiti tajuaa-kunhan muistaa, että koulun lounas onkin oikeastaan aamiainen.
Kutakuinkin aikataulunsa puolesta.






Vielä kun koulun kerhot alkavat päivän päätteeksi
on syytä muonittaa lapsen reppu.
Mitäs sinne ujutetaan?
Banaani 
- niin helppo ja suojattu.
Mutta mustaksi muuttuva.
Pieni pakkanen tai hellekeli
voikin jo kirjoista raapia muussit lusikalla.

Porkkana.
-kuka ne aamulla pesee ja kuorii?
Jääkaapissa yön yli ja päällä on nahkea kuori.
Tai vähintäänkin siinä vaiheessa iltaa 
kun alkaa päivällisen kokkaus 
kolahtaa käsi porkkanarasiaan 
ruokatarvikkeita hamutessa.
Silloin on ainakin nahkeita porkkanatikkuja.
Siellä jääkaapissa.









Päivän ruokareissut heitin Prismaan.
Sen verran välipalat syksyn edetessä ovat mieltä askarruttaneet, että hyvä hyllynpääty esillepano pysähdytti. Olisiko tässä ainesta välipalaksi?

HemSqueezy hedelmävälipala. Passeli kompakti muoto.
No junk!Ei aromeja, ei säilöntäaineita,ei sokeria.

Djungel smoothie. Ovatkohan nämä mistään kotoisin?
Ei, en maistanut. Sen verran hinnakkaampia tuotteita, että sain helposti säästettyä pakkaukset niiden varsinaisille tarvitsijoille. Ensi viikkoon.

Pussin kyljessä varoitellaan ettei alle 1v. Varo pientä karkkia.!!??
Aikamoisen ihmettelyn sai aikaiseksi ovatko nyt taas karkin palasia murustaneet hedelmävälipalan sekaan.
Nykyisen myrkky-yhteiskunnan elintarviketeollisuudentekosiksi eipä tuokaan temppu olisi yllättävä. Nyt kuitenkin tepposet teki tämä ikänäkö-varo pientä korkkia.

Näin sen kertovat ruotsalaiset;
Miksi se ei sovellu alle 1 vuosi?
Hei! Kiitos kysymyksestäsi!
Syystä suosittelemme Småfolk tuotteita lapsille yli 1 vuosi, että jotkut niistä voivat olla riittävä ja sen suunnittelusta. Ei voi olla riski pienille lapsille laittaa rusinoita niskaan ja sama pätee korkki on Squeezy pakkauksessa. Tuotteet eivät tietenkään haitallisia pienille lapsille, mutta vanhempi, voi suorittaa arviointi, mitä tuotteita haluat antaa lapselle.
MVH
Anna, luokka Head, Semper


HMM. Suomalaislapsilla on helpohko taipumus työnnellä rusinoita nenään, mutta että niskaan?
Kysympähän vaan?




5 kommenttia:

  1. Ihana vastaus Semperiltä, ihan rupesi naurattamaan :D

    Värikkään näköisiä välipaloja, pitää joskus kokeilla. Meilläkin kaivataan hyviä kerhoeväitä / pikavälipaloja..

    VastaaPoista
  2. Hahahah, aamun parhaat naurut irtosi tuosta Semperin vastauksesta. Ovatkohan käyttäneet jotain netin käännöskonetta? ;)

    Meidän kohta 3 v. poika on kesällä välipalana (rannalla, retkellä tms) välillä syönyt tollaisen "sosevälipalan", on tykännyt.

    - Tiitiäinen

    VastaaPoista
  3. Buhaaa! Valtava riskifaktori tuossa rusinoiden niskaan tunkemisessa! :-D
    Kiitos päivän nauruista!

    VastaaPoista
  4. Sellainen banaanikotelo meille jostain putkahti ja vitsit ei muuten muutu mustaksi :)

    VastaaPoista
  5. Vauhtivekaroiden äiti ; toki välipaloja kerhossakin tarvitaan, nämä menevät pieneen tilaan.

    - Tiitiäinen; hyvä, että teidän raati antoi hyvät arvostelut.

    -Jassu- heh, riskifaktorit...lapset ovat kyllä superluovia.

    -Anni- arvaa olenko monesti sellaista banaanikoteloa miettinyt. Ongelmana on se, että se vie suuresti tilaa repussa. Saatikka liikkakassissa, jonne pitäisi pyyhkeen ja verkkarien lisäksi mahduttaa joko sisäpelikengät tai juoksutossut. Eikä mene kauaa kun mukana pitää olla deodorantti ja suihkugeeli ja niiden mukana tulee kyllä usein arsenaali kauneudenhoitovälineistöä. Huh, meitä armahdettakoon siltä vielä tämä lukuvuosi.(ainakin)

    Mutta banaanikotelossa olisi tuotekehittelyn paikka, käytön jälkeen se pitäisi voida litistää. Duunimatkoilla itsellä olisi kyllä näppärä auton etupenkillä vesipullon vieressä.Jospa pitäisi sen hedelmän myöskin tasalämpöisenä....no ainakin valolta suojattuna.

    VastaaPoista

Ajatuslentoa