Kesä saapui meidän mäelle aika yllättäen.
8.4. torstaina.
Se tuli huutaen etuovesta läpi.
Minä kiljun ikkunasta kiivaana takaisin.
Silti se vaan rämpytti ovikelloa kuin paraskin vieras.
Esikko oli itkuissaan
ja juoksi spurttina takaovelle ja jäi terassille tasaamaan hengitystään kun vasta ymmärsin mennä vastaan.
Minä en nähnyt mitään.
Esikko hoki käärme.
No se kyy.
En uskonut.
En ymmärtänyt.
Kyykäärme hangella.
Suurissa nietoksissa.
Oi maailma.
Keskellä kulkuväylää.
Tokkurasta ei tietoakaan.
Ja pihan korkeimman lumikasan päällä se mennä luikersi
kuin valtiatar luomakunnan.
Kun ensin oli selvinnyt
esikon jaloista ja pyöränrenkaista.
Ja juoksun tutinasta tantereella.
Mieleni alkoi askarrella.
Onkohan tuo terassin alla ollut talvea piilossa?
Emme mahtuneet kuitenkaan pidemmän päälle samaan pihaan yhtä aikaa.
Käärme ja minä.
Ensin lähdin minä.
Mutta sitten lähti käärme tienpohjaksi.
Kun mies sen lapiolla hoiteli syrjemmälle myöhemmin.
Kaksivuotias mallistaoppija
oli hakenut oman punaisen pitkävartisen pikkulapionsa ja huitoi sillä perässä.
"ikkää auttaa.ikkää auttaa minä!"
Aika arvelluttavaa jatkoa ajatellen.
Seuraavan parin päivän aikana kuulin paljon juttuja paloöljystä.
Pysykää metsissä.
Pihamme on rauhoitettu.
Sunnuntaina saapui kotiin tälläinen lasti.
Väsyneenä kuin västäräkki.
Tappeli kaikkea puhetta vastaan.
Juoksi autosta ilman kenkiä sukkasillaan.
aa,aa äidin lasta.
kahdeksanvuotiasta.
Sunnuntaina pakattiin talvi varastoon ja tuotiin kesä sisälle.
Mutta sitä ennen on välikausi.
Takapihalla kukoistavat leskenlehdet lumikasojen kanssa
ripirinnan.
Illalla kimppuun kävivät hyttyset.
Tekstit
*click*
Yyyyhhhh.... Käärmeet on kyllä niiiin ällöjä. Jospa tuo oli ainokainen joka eksyi teitin tontille.
VastaaPoistaHYYYIIIIII! No oli varmasti aika show! 8-O
VastaaPoistaJa voi pientä urheaa, joka leikkilapiolla olisi halunnut iskää auttaa!
Voin kuvitella miten tuollainen partioretki tosiaan vie mehut. Hieno harrastus silti!
Hyi kauhea! Mä en kyllä uskaltais pitkään aikaan ulos tuollaisen jälkeen...
VastaaPoistaToivotaan että oli tämän kesän ainokainen käärme!
Minä olen vetänyt monet kesät lastenleirejä Hangon saaristossa , jossa kyyt, rantakäärmeet ja vaskitsat ovat arkipäivää. Ja joinakin kesinä niitä on ja paljon. Ikinä eivät ole ketään leireillämme purreet, tosin tiukasti on pidetty telttojen vetskarit kiinni. Kyllä niiden kanssa voi elää, kaihtavat kiitettävästi kun mennessä vähän tömistelee. Aistivat erittäin herkästi maan tärinän. Vaikka kyy ei olekaan suomessa tällähetkellä rauhoitettu,toisin kuin rantakäärme opetan lapsille mieluummin luontokappaleiden kanssa yhteiseloa kuin turhaa pelkoa. Kyy on myös mahdollista siirtää pihapiiristä, tosin usein ne siirtyvät itsekseen kun pihapiiriin tulee enemmän elämää. Tulevat myös lintujen ruokintapaikkojen, eli niillä ruokailevien jyrsijöiden perässä.
VastaaPoistaItse olen lasten kanssa tarkkaillut ihan rauhassa kyyn menoa, siinä saa samalla mukavan keskustelun aikaiseksi luonnon ihmeistä.
Kyllä minä punkkeja olen enemmän riesana pitänyt kuin arkaa kyytä.
Hui kauhistus!!! Tuli oikein kylmät väreet kun katsoi noita kuvia. Toivottavasti ei kukaan vastaava vieras enää teille eksy...
VastaaPoistaMuistan itse kun olin 8-vuotias ja oltiin perheen kesken mökillä. Olin menossa rantaan laiturille ja vastaan polulla luikerteli kyykäärme. Siitähän se vallan kohti hyökkäsi ja mieleen tuli heti pelko siitä, että se puree. No, minäpä reippaana tyttönä otin sopivasti saunan seinustalla olevan lapion ja iskin sillä. Hyi julma minä, mutta pelko oli pienellä tytöllä niin suuri. Ikuinen muisto jäi: toisaalta pelko, toisaalta suru siitä mitä tein :(
Huhuu, toivottavasti käärmeet eivät ole teitä kokonaan ajaneet pois?
VastaaPoista-Jassu- hengissä ollaan.
VastaaPoistaToisinaan blogitauko tulee sen kummemmin suunnittelematta. Humps-olet muualla ja aika kuluu. Mutta sitten sitä palaa takaisin.