Hirsitalon marja postasi unelmamiehestään.
Lähdin tietysti mukaan ajatusleikkiin eikä se ollut edes vaikeaa.
Millainen on sinun unelmamiehesi? Omat miehet saavat nyt jäädä rauhaan =)
Heitä tulee muutenkin niin paljon rasitetuksi arjen pyörteissä.
Minun unelmamieheni kahdessa minuutissa;
Asiaa;
unelmamieheni on ehdottomasti tumma. Hän hymyilee valloittavasti valkoisilla hampaillaan , hänen tukkansa on vallattomasti sekaisin. Hymyillessä silmäkulmiin ilmestyvät naururypyt. Sivuilta hiukset ovat charmantisti harmaantuneet. Hän on perinyt sen sukunsa miehiltä.Hän on henkisesti minua vahvempi eikä koskaan puhu rumasti kanssakulkijoista.
Unelmamiehelläni on jalassaan kauhtuneet farkut ja pintaa nuoleva valkoinen t-paita. Hän urheilee ja voi hyvin eikä notku grillijonoissa. Hän blendaa minulle viherpirtelöitä sillä aikaa kun naukkaan viiniä nojatuolissa naistenlehdet sylissäni. Hän pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Olen hänelle nainen ylitse muiden.Hän saa minut hohtamaan kuin valo.
Hän yllättää minut viikonloppu matkalla Roomaan. Hän taitaa talousasiat ja remontit.Hän ei pelkää nostaa kissaa pöydälle. Hän juoksee koiran kanssa metsässä aamuisin kun maa on vielä kasteessa.
Hän on taitava lasten kanssa ja antaa esimurkun huutaa angstit pois eikä lähde huutokonserttiin mukaan. Hän on mielenlaadultaan positiivinen ja herkkä mutta sitkeä.
Joko pitää lopettaa, tämä oli vasta alkua?
Kotimiehellä on jääkiekkoilijan reidet ja lihaksikas peppu.Mutta niin on unelmamiehelläkin, jolla on muuten kaunis nimi.

ja kädet. Kädet ovat kauniit mutta voimakkaat. Kynnet ovat mantelinmuotoiset!
Tuota kynsiasiaa ystäväni jaksavat vieläkin nauraa. Taisin olla reilu kaksikymppinen kun moisen haaveen julistin. Muu teksti on ihan tätä päivää.
Tää on niiiin ihana ;) ! Hmmm... pitäsköhän minunkin vastata tähän !? ;)
VastaaPoistaSuurellaSydämellä - toki pitää ;) Mä voisin kyllä lisätä omaankin postaukseeni tuon Patrickin... nam. Mikäli on roolihahmonsa kaltainen, on miehellä ainakint taitavat kädet ;D Ja eikös tuo ole kaksosten isäkin...!
VastaaPoistaSuurellaSydämellä; ilman muuta sinunkin pitää vastata. Kaikki saavat nyt haaveilla unelmiensa miehestä.Se saa arjenkin lentämään kun päästää mielikuvituksensa valloilleen.
VastaaPoistaKaikki mukaan lentämään.
Marja: nimenomaan. Taitavat kädet ja ahkera isä, eikö niin?
Voi ettäs...Hauskaa lukea tällaisista. Entäpäs jos laittais viereen vertailuksi mahdollisen oman miehen "tiedot".
VastaaPoistaTerkuin "vanhempi rouvasihminen"
Rianneli; oi en tiedä arvaako niitä käydä vertailemaan , voi tulla molemmille paha mieli. Miehet kun haluavat olla aina ykkösiä. Luulen, että heillä on jokin aivan alkukantainen esihistoriallinen kilpailuvietti =)
VastaaPoistaOma mies on se kaikkein kaikkea, mutta vaan niin säälittävän huonomuistinen. Hän todellakin melkein joka päivä unohtaa olevansa naimisissa maailman parhaimman vaimon kanssa. Usein käynti kultasepällä riittää todisteeksi =))))
Huumorintaju on ihan ehdoton edellytys sekä unelma&kotimiehellä. Ilman sitä ei tule mitään ja naisen lämmittelyhän kulkee ilman muuta pään kautta. Tippaleipäaivot ovat niiiiiin mutkikkaat, kestää kauan päästä perille kun naisen aivoja käy kosiskelemaan.Sinne mutkiin se putkiaivo törmäilee rajusti ja iskun seurauksena unohtaa minne oli matkalla.
Miehet-elämän suola.